Keitelejazz, Äänekoski 23.7.2009

Keitelejazzin Blues-illan ohjelma torstaina 23.7. antoi odottaa nostalgista iltaa meille "vanhoille" rockareille, olihan esiintyjälistalla brittilegendoja jo 60-luvulta:

Chris Farlowe & Norman Beaker Band
Animals and Friends featuring Spencer Davis
Procol Harum

Menimme Äänekoskelle jo iltapäivällä ja kyläilimme Anna-Maijan työkaverin luona. Sieltä siirryimme autolla keskustaan n. klo 19 aikaan. Saimme parkkipaikan ihan konserttipaikan vierestä kaupungintalon edestä. Tämä onkin näiden "maaseutufestareiden" etu - kaikki on lähellä. Ensimmäinen esiintyjä oli juuri aloittanut ja marssimme suoraan lavan eteen, koska teltassa oli vielä hyvin tilaa. Tavallisesti teltan takaosassa on pöytiä ja penkkejä sekä lavan edustalla katsomopenkit. Nyt ei teltassa ollut istumapaikkoja lainkaan.

Konsertin aloitti illan parhaasta vedosta hieman yllättäen vastannut Chris Farlowe. Hän on brittiläinen valkoinen soul/blues -laulaja, joka on laulanut myös jazzrock-yhtye Colosseumin riveissä 70-luvulla. Mies vihjailikin Colosseumin comebackistä ja tulevasta kiertueesta. Nyt Farlowe keikkailee Norman Beaker Bandin kanssa kokoonpanolla Chris Farlowe (voc), Norman Beaker(g, voc), Kim Nishikawara (sax), Dave Baldwin (keyb), John Price (b) sekä Steve Gibson (dr).

Chris Farlowe & Norman Beaker Band. Oik. Norman Beaker (gr)

Farlowe heitti kappaleiden välillä huulta yleisön kanssa ja muutteli jopa laulujen sanoja tyyliin "I sing the blues here in Finland and you're a wonderful audience...". Esittelipä bändinkin laulaen. Lähes 70 ikävuodestaan ja melko raihnaisesta ulkomuodostaan huolimatta Farlowella on upea ääni ja varsinkin hänen fraseerauksensa olivat hienoa kuultavaa. Hän mm. ikään kuin keskusteli Norman Beakerin kiraran kanssa. Farlowen laaja ja voimakas ääniala pääsi oikeuksiinsa etenkin hitaissa blueseissa. Esitettyjä kappaleita olivat olivat mm. miehen 60-luvun suurin hitti, cover-versio Rolling Stonesin kappaleesta Out of Time, vanhoja blues-starndardeja, kuten Stormy Monday Blues ja Touch On Me, Touch On You, Small Faces-hitti All or Nothing, Farlowen peruskappaleita, kuten I Don't Want to Sing the Blues No More sekä James Brown-jyräys Standing On Shaky Ground. Kitaristi Norman Beaker sooloili välillä maukkaasti mm. hienossa bluesissa The Guitar Don't Lie, eikä häntä huonommiksi jääneet saksofonisisooloissaan Kim Nishikawara eikä kosketinsoittaja Dave Baldwin urkusooloissaan.

Chris Farlowen esityksen lopulla sattui hupaisa kohtaaminen, kun myöhemmin illalla paikallisessa ravintolassa "virallisilla" jatkoilla esiintynyt Eero Raittinen ilmestyi viereeni ja kysyi "Onks tää jo encore-biisi ?". Vastasin näin olevan ja Raittinen manasi "Harmi, en vaan ehtiny". Totesin hänelle, että hyvä on ukko (Farlowe) laulamaan ja hän vastasi sen tietävänsä ja mumisi jostain pitkästä historiasta. Sitten tuli Eerolle puhelu ja mies lähti kävelemään ulos. Olisi ollut mukava jutella pitempäänkin.

Animals and Friends sekä Spencer Davis (toinen vas.)

Seuraava esiintyjä oli alkuperäisen The Animals -yhtyeen perustajajäsenten John Steel ja Dave Rowberry v. 2000 kokoama Animals and Friends vahvistettuna kitaristi-laulaja Spencer Davisilla. Dave Rowberryn kuoltua vuonna 2003 tilalle värvättin liki-alkuperäinen Animals-jäsen, vuonna 1965 liittynyt kosketinsoittaja Mickey Gallagher. Spencer Davis perusti Spencer Davis Groupinsa v. 1963. Mies on keikkaillut viime vuosina eri kokoonpanoissa, mm. vuonna 2007 Yardbirdsin kanssa ja nyt on siis vuorossa Animals. Kokoonpano oli siis seuraava: Spencer Davis (voc, g), Peter Barton (voc, b), Mickey Gallagher (keyb), John Williamson (g, voc) sekä John Steel (dr).

Animals aloitti ilman Spencer Davisia soittamalla rutiiniluontoisesti läpi vanhoja Animals-hittejä, kuten Don't Let Me Be Misunderstood, We've Gotta Get Out Of This Place, Boom Boom sekä tietenkin yhtyeen suurin hitti House Of the Rising Sun. Animals oli kyllä minulle lievä pettymys, sillä se kuulosti miltä tahansa ihan tavalliselta rock-bluesbändiltä soittamassa vanhoja Animals-hittejä. Paljain jaloin esiintynyt pääsolisti, basisti-laulaja Peter Barton oli huomattavasti muita nuorempi eikä hänen äänensä liian raspikurkkuisena minusta sopinut Animals-biiseihin. Miehellä ei ollut minkäänlaista persoonallista otetta eikä karismaa. Alkuperäisen Animals-solistin Eric Burdonin legendaarisista tulkinnoista jäätiin nyt valovuosien päähän.

Animalsin setin loppupuolen pelasti kuitenkin myöhemmin lavalle tullut Spencer Davis, joka intoutui huimiin suorituksiin varsinkin Spencer Davis Groupin kappaleissa, mm. I'm A Man, Gimme Some Lovin' ja Keep On Running. Vieressäni seisonut nuorempi kaveri kyseli minulta näiden biisien jälkeen "Onko tämäkin Spencer Davisin kappale?". Oli ilmeisesti kuullut niistä vain muiden artistien esittämiä Cover-versioita. Vanhat herrat John Steel (70) ja Davis juttelivat välillä yleisölle kertoen yhtyeen historiasta puhtaalla Oxfordin englannilla, jota oli ilo kuunnella ainaisen amerikan ”mongerruksen” sijaan.

Geoff Whitehorn (gr) ja Matt Pegg (bass)

Illan pääesiintyjä ja Keitelejazzin kaikkien aikojen suurin satsaus Procol Harum antoi odottaa itseään toista tuntia kestävän roudauksen ajan. Hakeuduimme aivan eteen, nähdäksemme jokaisen soittajan ja kuullaksemme jokaisen tahdin. Pahat aavistukset kuitenkin valtasivat mielemme jo kuuluttajan ilmoittaessa yhtyeen joutuneen tulomatkalla johonkin onnettomuuteen ja yhden bändin jäsenen loukkaantuneen. Procol Harumin kerrottiin kuitenkin soittavan keikkansa pitäen kuitenkin välillä tauon. Soittajat Geoff Whitehorne (g), Josh Phillips (org),Matt Pegg (b), Geoff Dunn (dr) marssivat reippaasti lavalle ja pienen odottelun jälkeen bändin ainoa alkuperäisjäsen ja johtaja Gary Brooker (piano, voc) talutettiin (!) lavan toiselta puolelta soittimensa taakse. Ilmeet olivat tuskaiset ja ensimmäisen kappaleen, Bringing Home The Bacon lauluosuuden alkaessa Brooker yritti laulaa, mutta irvisti tuskasta ja lopetti laulamisen. Kappaleen loputtua hän nousi tuoliltaan ja hänelle laitettiin tukiliivi rinnan ympärille. Brooker kertoi kylkiluunsa murtuneen ja kiitteli saamaansa hyvää hoitoa sekä kaunista sairaanhoitajaa paikallisessa terveyskeskuksessa. Seuraavissa biiseissä kitaristi Geoff Whitehorne ja rumpali Geoff Dunn paikkasivat laulua parhaansa mukaan. Brookerin persoonallinen lauluääni on olennainen osa Procol Harumin sointia, joten kappaleet eivät valitettavasti kuulostaneet aivan "oikeilta", vaikka Brooker saikin välillä jonkinlaista, etäisesti laulua muistuttavaa korinaa aikaiseksi.

Tauon aikana kävimme ravintolan puolella ja jäimme loppukeikan ajaksi taaemmaksi, koska emme voineet katsoa Brookerin tuskaa. Soittajat kyllä näyttivät saavan ylimääräistä virtaa johtajansa ahdingosta ja Whitehorne loihti kitarastaan kerrassan upeita sooloja. Voi jopa sanoa, että Whitehorne pelasti keikasta sen, mitä pelastettavissa oli.

Lyhennetyn setin viimeisenä kappaleena kuultiin tietysti klassikko A Whiter Shade Of Pale, jonka aikana yleisö tunnelmoi laulamalla kertosäettä ja tanssimalla (!).

Myöhemmin kerrottiin, että Gary Brooker oli 40 kilometriä ennen Äänekoskea tupakkatauolla tien varressa "ottanut yhteen" tukkipinon kanssa (mitä se sitten tarkoittaakin?) ja siinä telonut kylkiluunsa. Bändi oli viimeiseen saakka uskonut, että lääkityksellä ja hoidolla Brooker saataisiin laulukuntoon, mutta se ei sitten kuitenkaan onnistunut. Todella harmillinen juttu, mutta täytyy ihailla Brookerin ja bändin työmoraalia, koska ei jättänyt keikkaa kokonaan väliin.

Keitelejazz on todella hyvin järjestetty tapahtuma kauniissa maisemissa salmen rannalla. Teltta on tilava ja ravintolapalvelut viereisissä teltoissa toimivat hyvin. Tällä kertaa vaan oli tuolle pienelle alueelle ahtautunut aivan liikaa yleisöä, joten liikkuminen alueella oli välillä todella hankalaa. Kaiken kaikkiaan illasta muodostui kuitenkin mielenkiintoinen ja Procol Harumin epäonnisesta keikasta huolimatta jälleen ihan positiivinen "maaseutufestari" -kokemus.

Procol Harum Setlist

Bringing Home the Bacon

Broken Barricades

Homburg

Sister Mary

Väliaika

Robert’s Box

Whisky Train

Cerdes (Outside the Gates of)

A Salty Dog (two verses)

A Whiter Shade of Pale