An Evening With The Royal Philharmonic Concert Orchestra
 |
| Kuva: Sirkka Jaakonaho |
Sting (Gordon Sumner) ei ole sitten Sacred Love -albuminsa (2003) juuri tehnyt uutta musiikkia. Sen sijaan hänellä on ollut erilaisia musiikillisia kokeiluja, kuten bosnialainen luutun soittaja Edin Karamazovin kanssa esitettyjä John Dowlandin (1563 - 1626) ajattomia lauluja sisältävä levy Songs From The Labyrinth (2006). Syksyllä 2009 Sting julkaisi häneltä pyydetyn joululevyn sijaan talvilevyn If On A Winter´s Night. Levy sisältää kansanlauluja, kehtolauluja ja Stingin omia sävellyksiä. Albumilla kristilliseen musiikkiperinteeseen yhdistyvät myös pakanalliset kummitusten ja henkien tarinat, jotka luovat levylle salaperäistä virettä ja vaihtoehtoista tunnelmaa. Tämänkertaisen, kesäkuun alussa Kanadan Vancouverista käynnistyneen Symphonicity-kiertueen myötä Sting julkaisi orkesterisoittimille sovitetun Symphonicities -kokoelman The Royal Philharmonic Concert Orchestran kanssa.
Symphonicity-kiertueella Stingiä säestävää The Royal Philharmonic Concert Orchestraa johtaa maestro Steven Mercurio, joka on työskennellyt aikaisemmin mm. Kiri te Kanawan, Luciano Pavarottin ja Andrea Bocellin kanssa. Orkesterin lisäksi mukana on kvartetti, johon kuuluu Stingin pitkäaikainen kitaristi Dominic Miller, perkussionisti David Cossin, laulaja Jo Lawry ja basisti Ira Coleman.
Rock-musiikkia on usein ennenkin enemmän tai vähemmän onnistuneesti yhdistetty klassiseen musiikkiin esittämällä ja levyttämällä sitä sinfoniaorkesterin kanssa. Procol Harum teki jo 1960-luvulla levyn The Edmonton Symphony Orchestran säestyksellä. Procol Harum esiintyi ja teki myös tallenteen vuonna 2009 "Procol Harum – In Concert With the Danish National Concert Orchestra and Choir" tanskalaisen sinfoniaorkesterin ja kuoron kanssa. Onpa myös raskaamman rockin edustajat Deep Purple ja Metallica esiintyneet sinfoniaorkesterin kanssa. Stingin musiikki onkin ainakin tyyliltään jopa edellämainittuja paremmin sovitettavissa sinfoniseen muotoon. Sting onkin joskus sanonut, että rock on kuollut hänelle rockina. Se mikä jää, on hänen mielestään vain musiikki.
Olin nähnyt Stingin kerran aikaisemmin The Sacred Love -kiertueen konsertissa Helsingissä huhtikuussa 2004. Silloinen konsertti oli sen verran hieno elämys, että olihan mies nähtävä ja kuultava myös sinfoniaorkesterin kanssa. Jospa Stingin vanhat hitit ja ehkä vähän tuntemattomammatkin kappaleet saisivat aivan uudenlaisen muodon sinfoniasovituksina.
 |
| Kuva: Sirkka Jaakonaho |
Yleensä tällaisissa rockyhtyeen ja sinfoniaorkesterin yhteisesiintymisissä rockyhtye dominoi liikaa, mutta Stingin kattauksessa ei mentykään rockbändin dynamiikalla. Niinpä esimerkiksi rumpali David Cossin soitti riisikepeillään hyvinkin pehmeällä otteella, välillä jopa paljain käsin ja perusbändi sulautui hyvin saumattomasti kokonaisuuteen.
Itse Sting esiintyi rennosti yleisöön katsoen ja keskittyi paljolti lauluun ilman soittimia. Välillä hän kuitenkin soitti pientä akustista kitaraa, sähkökitaraa ja yhdessä kappaleessa jopa huuliharppua. Joskus Stingillä on ollut taipumusta käpertyä liiaksi soittimiensa taakse. Kitaraosuudet soitti tälläkin kertaa pääosin Stingin taitava luottokitaristi Dominic Miller.
 |
| Kuva: Sirkka Jaakonaho |
Stingin isänsä muistolle kirjoittamasta Why Should I Cry -laulusta kuultiin koskettava versio. Whenever I Say Your Name Sting lauloi duettona taustalaulaja Jo Lawryn kanssa. Kappaleen Sacred Love -albumin alkuperäisversiolla Mary J. Blinge yltää huomattavasti sielukkaampaan ja groovempaan tulkintaan kuin Lawry, vaikka viimeksi mainitunkin suoritus erittäin taitava olikin. Sama kappale kuului myös edellisen näkemäni Sting-keikan settiin. Silloinen taustalaulaja ja duettokumppani oli musta, Blingen kanssa samantyylinen laulaja.
 |
| Kuva: Sirkka Jaakonaho |
Konsertin ensimmäinen puolisko päättyi tunnelmallisen Fields Of Goldin jälkeen erittäin vauhdikkaaseen ja rokkaavaan Police-kappaleeseen Next To You, joka sai tähän saakka rauhallisesti paikallaan istuneen permantoyleisökin innostumaan. Tähänkin saakka jopa koomisen suurieleisesti huhkinut kapellimestari Steven Mercurio sai vielä lisää vauhtia liikkeisiinsä. Kappale sai osan yleisöstä odottamaan toiselta puoliskolta yhtä vauhdikasta menoa. Omasta mielestäni tuo esitys ei oikein istunut kokonaisuuteen ja olisi pitänyt korvata jollain toisella kappaleella. Varsinkin, kun tauon jälkeen ei enää yhtä rytmikästä materiaalia kuultu. Toisaalta tällä ehkä osoitettiin, että sinfoniaorkesterikin voi rokata.
Toisella puoliskolla Sting esitti harvinaisempia tunnelmapaloja. Joidenkin mielestä puoliajat olisi pitänyt olla toisinpäin eli alkupuolen hitit olisi tullut säästää toiselle puoliskolle. Nythän toisella puoliskolla kuultiin suurelle yleisölle tuntemattomampia kappaleita (encoreja lukuunottamatta). Stingillä on ilmeisesti omat taiteelliset perusteensa ratkaisulle. Tällä ehkä haluttiin nostaa The Royal Philharmonic Orchestra esille ensimmäistä puoliaikaa paremmin.
Loppupuolen ja koko konsertinkin kohokohdaksi nousi jazz-vaikutteinen, ihmissusista kertova pienoisnäytelmä Moon Over Bourbon Street. Sen aikana näyttämön katosta riippuvilla, liikuteltavilla kolmella valo- ja näyttöpaneelilla kuu liikkui lavan yli ja screeneillä esitettiin muutakin mystistä kuvastoa. Iso orkesterikin pääsi tässä kunnolla oikeuksiinsa. Sting soitti myös erikoisella theremin-sähkösoittimella ulvovan "soolon". Loppuun vielä Stingin sudenulvonta ja vaikuttava esitys sai ansaitut aplodit yleisöltä seisaaltaan.
All Would Envy sisälsi meksikolaisvaikutteista trumpettisooloilua. Yhdestä illan herkimmistä hetkistä vastasi Oscar-ehdokkaanakin ollut You Will Be My Ain True Love esitettiin jälleen duettona kaunisäänisen Jo Lawryn kanssa. Varsinaisen setin päättäneet ison orkesterinkin kanssa hyvin rullaavat suuret Police-hitit King of Pain ja Every Breath You Take saivat koko yleisön jälleen seisaalleen osoittamaan suosiotaan ja vaatimaan lisää.
Encore alkoi vahvasti itämaisvaikutteitteisella Desert Rosella jatkuen vauhdikkaasti rokkaavalla She's Too Good For Me:lla. Fragile rauhoitti tunnelman ja Stingin yksin laulama I Was Brought To My Senses osoitti maestron saavan areenallisen yleisöä haltuunsa ihan yksinäänkin.
Ainakin konsertin alkupuolella joidenkin kappaleiden kohdalla noin iso orkesteri taustalla ei välttämättä olisi ollut ollenkaan tarpeellinen. Itse olisin kaivannut isolle orkesterille isompaa roolia, nyt se jäi liiaksi säestäjäksi. Sinfoniaorkesteri olisi voinut vaikka soittaa välillä instrumentaalina ilman Stingiä ja toisaalta perusbändi ja Sting esittää muutaman kappaleen ilman suurta orkesteria. Näin olisi saatu esitykseen lisää dynamiikkaa. Nyt setti jäi osittain melko tasapaksuksi, jopa pliisuksi niin, että osa kappaleista oli kuin paranneltuja versioita miehen vanhoista hiteistä. Toki sinfoniaorkesteri sai ajoittain vaikuttaviakin tunnelmia aikaan.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin ilta oli ihan nautittava ja taiteellisestikin mielenkiintoinen, mutta ei ehkä sittenkään aivan odotetun kaltainen Suuri Elämys. Menneenä kesänä kun on tullut koettua niin paljon hienoja ja "päräyttäviäkin" musiikkielämyksiä, että nyt alkoi jo tuntua yliannostuksenkin oireita ...
If I Ever Lose My Faith In You
Every Little Thing She Does Is Magic (The Police cover)
Englishman In New York
Roxanne (The Police cover)
Straight To My Heart
When We Dance
Russians
I Hung My Head
Shape Of My Heart
Why Should I Cry For You?
Whenever I Say Your Name (Duettona Jo Lawryn kanssa)
Fields Of Gold
Next To You (The Police cover)
Väliaika
A Thousand Years
This Cowboy Song
Tomorrow We'll See
Moon Over Bourbon Street
End Of The Game
You Will Be My Ain True Love (Duettona Jo Lawryn kanssa)
All Would Envy
Mad About You
King Of Pain (The Police cover)
Every Breath You Take (The Police cover)
Encore:
Desert Rose
She's Too Good For Me
Fragile
I Was Brought To My Senses (Sting soolona)
Band:
Sting (Gordon Sumner), voc, gr, bass
Dominic Miller, guitars
Ira Coleman, bass
David Cossin, drums
Jo Lawry, voc
