Sir Tom Jones saatiin uudistuneen, tällä kertaa yksipäiväisenä Lutakon aukiolla järjestetyn Sataman yö –tapahtuman pääesiintyjäksi. Illan "lämmittelijän" osan sai Paula Koivuniemi. Aiemmin Sataman yötä on vietetty Jyväskylässä kolmipäiväisenä markkinatapahtumana, jossa on rihkama- ja ruokakojurivistöjen ohella ollut runsaasti kaljatelttoja sekä erilaisia bändien esiintymislavoja ja –telttoja. Vaikken mikään Tom Jones –fani ole koskaan ollutkaan, oli tietysti mentävä katsomaan parin kilometrin päässä kotoani esiintyvää maailman tähteä. Tom Jones on tosin ollut melko ahkera Suomen kävijä, sillä hän on esiintynyt täällä 2000-luvullakin 7 kertaa, viimeisimmät kerrat ovat Hartwall-areenalla 20. syyskuuta 2009, Pori Jazzissa 14. heinäkuuta 2011 noin 18 000 ihmisen edessä ja viimeksi Turussa Turun linnan juhlilla 22. elokuuta 2012.
Vuosina 1969–1971 Jones teki yhdysvaltalaiselle ABC-televisiokanavalle varietee-televisio-ohjelmaa Tom Jones Show, jota kuvattiin Lontoossa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa oli sketsejä, Tomin lauluesityksiä ja vierailevia esiintyjiä, joiden kanssa Jones lauloi myös duettoja. Ohjelma oli tyyliltään viihteellinen, mutta Jones kutsui vieraikseen myös vanhoja rock'n'roll-idoleitaan, kuten Little Richardin ja Jerry Lee Lewisin. Muistan itsekin nuorena poikana katsoneeni noita ohjelmia televisiosta 70-luvun alussa ja ihmetelleeni naisten kiihkoa studioyleisössä.
80-luvulla Jonesin suosio notkahti, mutta ponnahti uuteen nousuun Reload-levyn avulla, kun Jones työsti materaalia 90-luvun nuorten megatähtien The Cardigansin, Robbie Williamsin, Natalie Imbrgulian ja Mousse T:n kanssa. Tuossa vaiheessa Jones löysi nuorempia kuuntelijoita ja vitsaili äitien ja tyttärien rakastavan ääntään ja musiikkiaan. ”Ehkä minusta onkin tulossa miespuolinen Tina Turner”, Jones oli tuolloin jossain haastattelussa naureskellut.
Tom Jonesilla on vuosikymmenien fanipohja Suomessa, mutta täällä hänet miellettäneen edelleen lähinnä iskelmälaulajana sekä camp-henkisenä, machona "Walesin tiikerinä" ja naistennaurattajana. Jones on kuitenkin vanhemmiten kunnostautunut varsin uskottavana rhythm’n blues- ja soul-artistina. Bilevaihde on nyt heitetty syrjään ja kaksi uusinta albumiaan Jones on tehnyt hyvinkin juurevalta pohjalta. Mikä parasta, mies on nykyisin tulkitsijana sävykkäämpi kuin koskaan. Tom Jonesin 39. studioalbumi Praise & Blame (2010) näytti suunnanmuutoksen, jolla hän palasi perusasioiden äärelle. Levyn menestyksen myötä Tom julkaisi vuonna 2012 Spirit in the Room –levyn. Yleisvaikutelma näillä levyillä on seesteinen, rauhallinen, ja tämä hengellistyminen kuulostaa siltä että Jones on tullut jonkun tien päähän ja jatkaa arvokkaasti vanhentuen. Näillä uusimmilla julkaisuillaan hän versioi mm. Leonard Cohenia, Bob Dylania, Paul Simonia, Tom Waitsia ja Paul McCartneya. Tom Jones tuo biiseihin äänen, jonka vain hän pystyy niihin luomaan. Kaksi viimeistä levytystä vertautuvat Johnny Cashin muiden tekijöiden aiemmin levyttämää musiikkia tulkitsevaan American Recordings –trilogiaan tai Robert Plantin Allison Kraussin kanssa tekemään harrasta folkblues–musiikkia sisältävään Raising Sand -levyyn ja miksei myös kotoiseen Vesa-Matti Loirin Ivalo –sarjaan.
Sataman yö -tapahtuman Facebook-sivuilla ilmoitettiin yleisön sisäänpääsyn alueelle viivästyvän puolesta tunnista tuntiin esiintymislavan teknisten ongelmien vuoksi. Niinpä en pitänyt mitään kiirettä ja pyöräilin satamaan vasta reilusti kahdeksan jälkeen. Saapuessani paikalle oli alue jo todella täynnä, olihan melko pienelle alueelle ahtautunut yli 5000 lipun lunastanutta. Lisäksi ympäristössä, Lutakon aukiolla ja lavan takana rannassa kerrotaan olleen liputtomiakin kuulijoita vähintään satoja. Luovin itseni kaupungin puoleiselle anniskelualueelle, jossa oli vielä hyvinkin tilaa. Puolisen tuntia myöhässä aloittaneen Paula Koivuniemen setti jo lopuillaan. "Jouduin" kuitenkin kuuntelemaan Paulan 3 - 4 viimeistä biisiä, joukossa yleisöä kovasti laulattaneet hitit Aikuinen nainen ja - tietysti - illan pääesiintyjälle omistettu Kuuntelen Tomppaa. Asetuin hyvälle naköetäisyydelle anniskelualueen aidan viereen odottelemaan ja katselemaan Tompan roudareiden työskentelyä. Joku valitti asvaltilla seisoskelun rasittavuutta, mutta eihän tuo ollut vielä mitään verrattuna parin vuoden takaiseen seitsemän tunnin seisomiseeni Helsingin Kaisaniemen sorakentällä Neil Young & Crazy Horsen eiintymistä odotellessa ja seuratessa.
Sataman yö -tapahtuman Facebook-sivuilla ilmoitettiin yleisön sisäänpääsyn alueelle viivästyvän puolesta tunnista tuntiin esiintymislavan teknisten ongelmien vuoksi. Niinpä en pitänyt mitään kiirettä ja pyöräilin satamaan vasta reilusti kahdeksan jälkeen. Saapuessani paikalle oli alue jo todella täynnä, olihan melko pienelle alueelle ahtautunut yli 5000 lipun lunastanutta. Lisäksi ympäristössä, Lutakon aukiolla ja lavan takana rannassa kerrotaan olleen liputtomiakin kuulijoita vähintään satoja. Luovin itseni kaupungin puoleiselle anniskelualueelle, jossa oli vielä hyvinkin tilaa. Puolisen tuntia myöhässä aloittaneen Paula Koivuniemen setti jo lopuillaan. "Jouduin" kuitenkin kuuntelemaan Paulan 3 - 4 viimeistä biisiä, joukossa yleisöä kovasti laulattaneet hitit Aikuinen nainen ja - tietysti - illan pääesiintyjälle omistettu Kuuntelen Tomppaa. Asetuin hyvälle naköetäisyydelle anniskelualueen aidan viereen odottelemaan ja katselemaan Tompan roudareiden työskentelyä. Joku valitti asvaltilla seisoskelun rasittavuutta, mutta eihän tuo ollut vielä mitään verrattuna parin vuoden takaiseen seitsemän tunnin seisomiseeni Helsingin Kaisaniemen sorakentällä Neil Young & Crazy Horsen eiintymistä odotellessa ja seuratessa.
 |
| Vas. Robbie McIntosh – Guitar |
Vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen Tomppa tuli lavalle muutaman minuutin etuajassa pelkän rock-trion kanssa ja ilmoille kajahti vakuuttavana, räväkkänä alkuna alunperin John Lee Hookerin v. 1964 levyttämä blues-saarna Burning Hell. Alkoi tuntua siltä, että Tomppa ei tule päästämään yleisöä helpolla. Jones on levyttänyt kappaleen Praise & Blame (2010) albumilleen. Kokenut huippu-brittimuusikko Robbie McIntosh (s. 1957) soitti varsin mallikkaasti slide-putkellaan säröistä blueskitaraa. Taustascreenillä oli Lutakko liekeissä. Robbie McIntosh on tullut tunnetuksi Pretenders-yhtyeen jäsenenä ja kitaristina vuosina 1982 - 1987. Sen jälkeen mies on toiminut kiertuemuusikkona Paul McCartneyn 1989 - 90 maailman kiertueella sekä soittanut hänen 1990-luvun alun levytyksillään. Mainittakoon tässä, että bändin musiikillinen johtaja ja rumpali Gary Wallis on soittanut niinkin nimekkäissä kokoonpanoissa kuin 10cc:ssä ja Jean Michel Jarren bändissä. Ehkä parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Roger Watersin jälkeisen Pink Floydin rumpalina 1990-luvun kiertueilla ja levytyksissä.
Didn't It Rain (Praise & Blame, 2010) antoi viitteitä illan tulevasta melko hengellispitoisesta annista. Lisää gospelia kuultiin Mavis Staplesilta lainatun Don't Knock (Praise & Blame, 2010) myötä.
Didn't It Rain (Praise & Blame, 2010) antoi viitteitä illan tulevasta melko hengellispitoisesta annista. Lisää gospelia kuultiin Mavis Staplesilta lainatun Don't Knock (Praise & Blame, 2010) myötä.
 |
| Chris Papendieck |
Illan ensimmäinen suurempi hitti Sexbomb sai tuttuna menopalana aikaan jo aikaisempaa isompia reaktioita yleisössä. Sexbomb on vuonna 1999 julkaistulta albumilta "Reload", joka sisältää Jonesin ja tunnettujen laulajien duettoja. Reloadista tuli Jonesin ensimmäinen brittilistan ykkösalbumi vuoden 1975 jälkeen ja myös siltä otetut singlet mm. tämä saksalaisen DJ:n Mousse T.:n kanssa duetoitu Sexbomb menestyivät hyvin. Singlestä tuli 2004 suuri hitti Yhdysvaltain klubilistoilla.
Totta kai Tom Jones esitti hittejäänkin, mutta onneksi erittäin tyylikkäästi sovitettuina. Vauhtiin päästyään yleisön ehkä eniten odottama 1960-luvun Delilah -hittikään ei haukotuttanut, vaan se rokkasi komeasti Scott McKeonin jykevän sähkökitaran ja Alex Meadowsin tukevan basson voimalla. Kuningatar Elisabet II:n 60-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi 2012 järjestetyssä konsertissa Buckinhamin palatsin edustalla Tomppa veti Delilahin aivan erilaisena, paljon kepeämpänä flamencoversiona.
 |
| Elvis Presley Blues |
 |
| Puhallinosasto: Frank Walden – Saxophone, Henry Collins – Trumpet
Trevor Mires – Trombone
|
Vuonna 1966 Jones levytti yhden suurimmista hiteistään. Tompan ensisingle ja läpimurto It's Not Unusual on säilynyt yhtenä Jonesin tunnetuimmista hiteistä. Tällä kertaa sovitus kulki Zydeco-tyylisesti haitarilla karibialaisrytmi-iloittelulla maustettuna.
You Can Leave Your Hat On aloitti illan loppukiihdytyksen ja tuoreempien hittien putken, jos nyt ysärihittejä enää kovin tuoreina voi pitää. Tämä alunperin Randy Newmanin keskitempoinen, nokkela ja tahallisen pervo rock-biisin on Joe Cocker levyttänyt vuoden 1986 albumilleen Cocker ja se kuullaan myös Adrian Lynen elokuvassa "9½ viikkoa" striptease esityksen taustalla. Tom Jones versioi tämän v. 1997 Brittiläisen The Full Monty (Housut pois!) -komediaelokuvan soundtrackille. Näihin elokuviin viittasi myös taustascreenin seksiä tihkuva kuvitus.
If I Only Knew oli illan vauhdikkain kappale Tomin mahtavine karjahteluineen ja kahden kitaristin sooloineen. The Lead and How to Swing It (1994) -albumilta lohkaistusta singlestä tuli hitti Britanniassa ja tuli suomalaisille tunnetuksi, kun 1995 jääkiekon MM-kisojen aikana laulusta leivottiin jääkiekkojoukkueen kannustuslaulu. Tom Jones itse on todennut: "Rakastan nyrkkeilyä ja kuntosalilla treenaamista, mutta Suomessa olen oppinut pitämään jääkiekosta. Muistan ainakin sen, että If I Only Knew -hittini kannusti suomalaiset MM-kultaan. Se oli hieno saavutus".
Menevämpää bluesia edusti varsinaisen setin lopetus I Wish You Would (säv. Chicagoblues-muusikko Billy Boy Arnold v. 1955). Kappaletta ovat versioineet myös mm. brittiyhtye The Yardbirds debyyttisinglellään v. 1964 sekä amerikkalaiset blues-rockbändit Hot Tuna ja Canned Heat. Tässä kuultiin molemmilta kitaristeilta niin väkeviä sooloja, että ne kirvoittivat jopa aplodit yleisöltä.
Ensimmäisenä encorena kuultiin odotetusti James Bond -leffabiisi Thunderball maustettuna Laika & The Cosmonauts –tyylisellä ”kuivalla” urkusoundilla. Viimeistään tämän kappaleen loppukarjaisu antoi kuvan Tompan edelleen mahtavista äänivaroista, vaikkei ihan niin pitkää loppuvenytystä kuultukaan kuin biisin levyversiossa.
 |
| Kiss |
Illan päättävä Praise & Blame (2010) -levyn Sister Rosetta Tharpe -cover Strange Things sai yleisönkin yhtymään kertosäkeeseen. Tomppa itse kuvasi tätä kappaletta Rock’n roll/country/gospel/blues –kappaleeksi ja näitä americana-musiikkityylejähän koko ilta olikin kuultu enemmän tai vähemmän sekoitettuna.
Ilta Tom Jonesin seurassa oli yllättävänkin antoisa ja ennen kaikkea monipuolinen. Bändi oli todella ammattitaitoinen, hienoja sooloja ja suorituksia kuultiin joka mieheltä. Setin rungon muodostivat (onneksi) uusimmat, 2010 -luvun levyjen kappaleet. Niitä vanhoja, 1960-luvun hittejäkin tuli ainakin minulle ihan tarpeeksi ja ysärihiteillä kiihdytettiin loppua kohden. Näiden vanhojen tähtien ja klassikkobändien keikkojen jälkeen kuulee aina sitä narinaa, ettei vanhoja hittejä kuultu tarpeeksi. Itse kyllä kuuntelen mieluummin uutta tuotantoa. Kannattaakin ennen keikka ottaa selvää mahdollisista kuultavista biiseistä ja kuunnella niitä esimerkiksi Spotifysta tai Youtubesta. Näin konsertista saa paljon enemmän irti, kuin odottamalla niitä iänikuisia vanhoja hittejä. Pitäisi myös sen verran kunnioittaa artisteja, ettei vaadi heitä esiintymään pelkkinä jukebokseina.
Pakko on todeta, että mies on 75-vuotiaaksi rautaisessa kunnossa, ääni on tallella, hyväntuulista esiintymisvarmuutta ja -rutiinia löytyy. Silti keikka ei tuntunut rutiinilta. Näin jälkeenpäin muisteltuna illan setti oli yllättävän hengellinen, gospel/soul/negrospiritual -henkisiä lauluja kuultiin useita ja loppuun Sir Tom toivotti vielä: "God bless you all".
Pakko on todeta, että mies on 75-vuotiaaksi rautaisessa kunnossa, ääni on tallella, hyväntuulista esiintymisvarmuutta ja -rutiinia löytyy. Silti keikka ei tuntunut rutiinilta. Näin jälkeenpäin muisteltuna illan setti oli yllättävän hengellinen, gospel/soul/negrospiritual -henkisiä lauluja kuultiin useita ja loppuun Sir Tom toivotti vielä: "God bless you all".
Setlist:
Burning Hell (John Lee Hooker cover)
Mama Told Me Not to Come (Randy Newman cover)
Didn't It Rain ([traditional] cover)
Don't Knock
Tomorrow Night
Why Don't You Love Me (Hank Williams cover)
Raise the Ruckus
Sexbomb
St. James Infirmary Blues
I'll Never Fall in Love Again (Lonnie Donegan cover)
Shake A Hand
Delilah
Elvis Presley Blues (Gillian Welch)
Soul of a Man (Blind Willie Johnson cover)
Tower of Song (Leonard Cohen cover)
Tower of Song (Leonard Cohen cover)
Green, Green Grass of Home (Johnny Darrell cover)
It's Not Unusual
You Can Leave Your Hat On (Randy Newman cover)
If I Only Knew
I Wish You Would (Billy Boy Arnold cover)
Encore:
Thunderball
Kiss (Prince cover)
Strange Things (Sister Rosetta Tharpe cover)
Band:
Gary Wallis – Musical Director / Drums
Alex Meadows – Bass
Sam Grimley – Keyboard/Guitar/Harmonica/BV
Robbie McIntosh – Guitar
Scott McKeon – 2nd Guitar
Frank Walden – Saxophone
Henry Collins – Trumpet
Trevor Mires – Trombone
