Procol Harum With Gary Brooker Helsinki, Kulttuuritalo 8.10.2013

Kulttuuritalon Helsingin Alppilassa rakennuttivat alunperin Suomen kansandemokraattiset järjestöt kulttuuri- ja järjestötoimintaa varten. 1958 käyttöön vihityn rakennuksen suunnitteli Alvar Aalto. Talo on tullut kuuluisaksi myös mm. sellaisten maailmantähtien kuin Jimi Hendrix, Tina Turner, Eric Clapton, Led Zeppelin, Queen, The Who ja Procol Harum keikkapaikkana jo 1960-luvulla. En ole aiemmin Kulttuuritalolla käynytkään, joten nyt tuli oivallinen tilaisuus katsastaa vasta remontoitu kulttuuritalo ja vähintään yhtä legendaarisen Procol Harumin nykykunto. Historiallinen keikkapaikkakin toisi varmasti mukavaa lisävärinää konsertin tunnelmiin.  Kulttuuritalo nousee keikkapaikkana ylitse muiden Mika Huhtamäen kirjoittamassa, kuulemma erittäin kattavassa ja mielenkiintoisessa kulttuuriteoksikin mainitussa  tutkielmassa “Live in Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa“ (Gummerus Kustannus, maaliskuu 2013). Siinä kerrotaan vuosien 1955 - 1979 aikana Suomessa konsertoimassa vierailleista artisteista. Kirja on tilauksessa ...

Tällä kertaa emme lähteneetkään omalla autolla matkaan, vaan matkustimme "herroiksi" junalla ja majoituimme Helsingin rautatieaseman viereiseen, myös vasta remontoituun hotelliin. Kävelimme hotellilta Hakaniemen ja Kallion kautta syksyisessä tihkusateessa Alppilaan. Kulttuuritalossa olikin paljon tuttuja piirteitä, onhan se Alvar Aallon tuotantoa samoin kuin minulle hyvin tutuksi tullut Jyväskylän yliopiston päärakennus. Vaikka rakennus oli remontoitu, olivat Aallon taloille tyypilliset epäkohdat jääneet tietenkin korjaamatta. Eihän niihin niin vain rakenteellisia muutoksia tehdä ja remontin tarkoitus lieneekin ollut saada paikka mahdollisimman alkuperäiseen kuntoon. Aulan narikkatila oli todella ahdas sumppu ja ihmiset tungeksivat ulkovaatteineen naulakolle ja sieltä pois samaan tilaan aukeavia vessan ovia väistellen. Aulassa oli sentään baari, josta saimme lasilliset punaviiniä lämmikkeeksi sateessa kävelyn jälkeen. Paikalle saapuva yleisö näytti olevan iältään lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä. Tosin  joukkoon mahtui ilahduttavasti muutama nuorempikin taiderockin ystävä. Ennakkomainonnassa puhuttiin "progelegenda" Procol Harumista, mutta minusta sen musiikki ei ole varsinaisesti progressiivista rockia, vaan lähinnä ns. Art Rockia tai sinfonista rockia, jossa on vahvoja vaikutteita klassisesta musiikista.

Tämä oli jo neljäs näkemäni Procol Harum -konsertti. Ensimmäinen oli ikimuistoinen aurinkoisen leppoisa keikka Järvenpään puistobluesissa 2006, toinen kerta oli Äänekosken Keitelejazzissa 2009  Gary Brookerin onnettomuudessa telomien kylkiluiden takia surullisen kuuluisa tynkäkeikaksi jäänyt  ja viimeisin todella loistava "paikkauskeikka" seuraavan kesän 2010 Keitelejazzissa. Tietääkseni Procol Harum on vieraillut Suomessa kaikkiaan yhdeksän kertaa.

Tällä kertaa yhtye oli pohjoismaihin suuntautuneella neljän keikan minikiertueella nimellä Procol Harum With Gary Brooker. Kyllähän pelkkä Procol Harumkin olisi nimeksi kelvannut, sillä muutkin jäsenet ovat olleet kokoonpanossa aina 1990-luvulta saakka. PH:n tapauksessa voidaan siis unohtaa näiden 60- ja 70-lukulaisten kokoonpanoista puhuttaessa usein esiin nouseva alkuperäisjäsenitku. Kiertueen nimeämisellä ilmeisesti haluttiinkin erottautua maailmalla kulkevista kaikenkarvaisista 70-lukulaisista tribuuttibändeistä ja nostalgiakokoonpanoista ja korostettiin, että Procolin perustaja ja johtohahmo kuuluu viimeisimpäänkin kokoonpanoon. En ollut löytänyt aiemmista kiertueen keikoista ainoatakaan setlistaa, joten tällä kertaa en yhtään tiennyt, mitä olisi tulossa, mutta klassikoita oli kuitenkin varmasti lupa odottaa.

 

Täsmälleen ilmoitettuun aikaan eli 19.30 bändi marssi ilman sen kummempia kuulutuksia lavalle ja ilmoille kajahti Shine on Brightly (Shine On Brightly, 1967). Heti alkutahdeista oli selvää, että tästä tulisi loistava ilta. Brookerin ääni tuntui olevan kunnossa ja soundit olivat hyvät ja volyymi kohdillaan. Lukuun ottamatta Geoff Dunnin välillä ehkä turhan lihaksikasta rumputyöskentelyä.


Bandin huippuaikoinahan Brooker on klassisten mestaripianistien lailla ollut tarkka soittimistaan  ja vaatinut keikoillakin flyygelin soitettavakseen. Kerrotaan, että Oulun Kuusrockissa vuonna 1976 hän oli vaatinut tietyn mallisen Steinway-flyygelin, joka oli viimein löytynyt vuokralle Oulun NMKY:ltä. Soittimen viritys oli pitänyt tarkistaa moneen kertaan ja keikan aikanakin oli virittäjän pitänyt seisoa passissa lavan reunalla.  Nyt maestro tyytyi tavalliseen sähköpianoon. Onneksi sentään lavalla oli kosketinsoittaja Josh Phillipsin edessä bändin sointiin oleellisesti kuuluvat aidot Hammond urut. Muuten lavan kattaus oli varsin koruton, soittimien ja valojen lisäksi ainoana rekvisiittana oli taustalla Shine On Brightly -albumin kannen kitaraksi venyvää flyygeliä jäljittelevä hieman hämmentävästi Amerikan lipulla varustettu kangas. Brooker selitti lipun olevan perua taannoiselta USA:n kiertueelta.

Vallan hulvattomalla tuulella ollut Brooker jutteli kappaleiden välillä pitkiä aikoja yleisölle kertoen hauskoja tarinoita ja heittelen ironisia huulia muille bändin jäsenille. Tarinat olivat ilmeisen uusia bändillekin, siksi usein kitaristi Geoff Whitehorn räjähteli nauramaan illan aikana. Muutenkin bändi näytti viihtyvän keskenään, selvästikin Procol Harum on heille hyvä työpaikka. Ensimmäisen biisin jälkeen Brooker kertoi esiintyneensä tässä talossa ensimmäisen kerran vuonna 1967 (bändin perustamisvuonna!), "mutta kukaan teistä ei varmaan silloin ollut paikalla, näytätte siihen liian nuorilta ja freeseiltä".

Illan setti oli taitavasti laadittu kattavaksi läpileikkaukseksi bändin studioalbumeilta, jokseenkin kaikki tunnetuimmat hitit kuultiin ja mausteena muutama hiukan harvinaisempi herkku perehtyneemmän yleisön ja bändin itsensä iloksi. Pandora's Box (Procol's Ninth, 1975) herätti jo yleisönkin irrottaen tunnistamisen merkiksi alkuaplodit. Loppuunmyydyn salin täyteinen yleisö oli ikäisekseen (?) yllättävänkin riehakasta ja kovaäänistä koko illan. Epämääräisiä välihuutojakin kuului, joista yhteen Brooker vastasi "en ymmärrä turkin kieltä, sitä puhutaan varmaan Turussa".

Sitten turhia aikailematta aloitettu Beyond The Pale ("vinksahtanut valssi" hienolta albumilta Exotic Birds and Fruit, 1974) sai  meikäläisenkin tunnelmaan ja alunperin singlenä (1967) julkaistu minulle aina yhtä sykähdyttävä Homburg nosti mieleen nuoruusmuistoja, palan kurkkuun ja lähes kyyneleenkin silmäkulmaan. Konsertin alkuosuudella soitetut Homburg, Kaleidoskope esikoisalbumilta (1967) ja As Strong as Samson (Exotic birds...) olivat jo sellainen kassikkoputki, että pelkästään niiden takia olisi kannattanut konserttiin matkustaa. Samsonissa urkuri Josh Phillips loihti Hammondeistaan hiveleviä sooloja, joita ilman Procol Harum ei olisi Procol Harum.

Tässä kohtaa kutsuttiin lavalle Beyond the Pale -fanisivuston (www.procolharum.com) ylläpitäjät Roland ja Jens, jotka toivat rumpukorokkeelle kukkapuskan päivälleen 23 vuotta sitten menehtyneen rumpalimestari B. J. Wilsonin muistoksi. Herkän hetken kruunasi harvoin livenä soitettu Nothing That I Didn’t Know (Home 1970), jonka toisen säkeistön Brooker oli uudelleen riimitellyt  soittokumppanilleen:

Did you hear what happened to Barrie James?
I couldn’t believe it, but it’s true
Hope and suffering, ‘til he died
Endless heartache, so much pride

Brooker kertoi bändin joutuvan nykyisin matkustamaan bussilla, syömään matkalla hodareita, juomaan  olutta sekä yöpymään motelleissa, kun vanhoina hyvinä aikoina kelpasivat vain limusiinit,  pihvit, samppanja ja Grand Hotel. Grand Hotel (Grand Hotel 1973) jatkoi klassikkoputkea vahvoin slaavilaisin vaikuttein. Josh Phillips loihti toisesta kosketinsoittimestaan niin sellon näppäilyääniä kuin slaavilaishanuriakin. Whitehorne puolestaan löysi kitarastaan balalaikan. Tuhdimpi Simple Sister (Broken Barricades, 1970) -revittely päätti ensimmäisen setin ennen väliaikaa ja sai yleisön Phillipsin kehotuksesta jopa taputtamaan tahtia. Kulttuuritalon konserteissa on kuulemma useimmiten väliaika, jota ei kyllä ainakaan tällä kertaa olisi kaivattu. Turha taukojumppa vaan katkaisi hyvän tunnelman ja laski intensiteettiä varsinkin, kun lyhyellä tauolla ei moni edes ehtinyt vähiltä myyntipisteiltä väliaikakonjakkiaan saada.

Toisen setin aloitti kymmenen vuoden takaisen paluualbumin (The Well’s on Fire, 2003) kulkeva rockpala  The VIP Room. Olisimme kyllä tuossa kohtaa mieluummin kuulleet samalta albumilta An Old English Dreamin, mutta se toki on kahdella aikaisemmalla keikalla kuultu. A Rum Tale (Grand Hotel 1973) omistettiin paikalla olleelle hääpäiväänsä viettävälle pariskunnalle, jonka häävalssina kyseinen kappale oli aikoinaan ollut. Biisin kaunis melodia on hyvin tarttuva ja se jäikin miellyttävänä korvamatona soimaan loppuillaksi ja vielä seuraavaan aamuunkin saakka.

Yksi piristävä poikkeus illan klassikkolinjasta oli Gary Brookerin sooloalbumilta lohkaistu Missing Persons (Echoes In The Night, 1985), jota Brooker pohjusti kertomalla oman 45-vuotishääpäivänsä  vietosta. Broken Barricades palautti takaisin vanhempaan tuotantoon. Brooker totesi biisiensä usein kertovan merestä ja merimiehistä, mistä herrat intoutuivat leikkimään merirosvoja silmälappu- ja puujalkaeleineen. Kymmenminuuttinen Whaling Stories (Home, 1970) edustaa Procol Harumin progressiivisinta puolta. Jo 22 vuotta mukana ollut bändin pitkäaikaisin kitaristi  Geoff Whitehorn pääsi esittelemään soolotaitojaan. Whitehorn onkin selkeästi Brookerin oikea käsi bändissä ja loistava muusikko. Komeasti keppi ulvoikin hänen käsissään koko illan. Whitehorn muistuttaa hihattomine paitoineen, varsilenkkareineen ja pitkine kutreineen hauskasti kasarihevirokkareita.

Procol Harumin läpimurtokappale ja ehdottomasti kaikkien aikojen soitetuimpiin ja useasti suomeksikin coveroituihin kuuluva ikiaikainen klassikko A Whiter Shade Of Pale soitettiin tällä kertaa varsinaisen setin toiseksi viimeisenä alta pois. Minuun tämä puhkisoitetuksikin sanottu hovisanoittaja Keith Reedin mystisesti sanoittama laulu ei tällä kertaa tehnytkään yhtä järisyttävää vaikutusta kuin edellisellä kerralla Keitelejazzin keikalla. Nyt se soitettiin lyhyempänä versiona ja Whitehorne soitti säkeistöjen väliin melko bluesahtavan soolon. Brooker vielä yllättäen jätti puolet ensimmäisestä säkeistöstä laulamatta unohdettuan sanat (!). Yleisöhän tietysti räjähti raivoisiin aplodeihin seisaaltaan, kuten jo pari kertaa aiemminkin illan aikana. Melkein edellisen veroinen klassikko A Salty Dog Whitehornen kitarastaan irroittamine lokin huutoineen päätti tunnelmallisesti varsinaisen setin ja bändi poistui lavalta. Yleisö jäi äänekkäästi seisaaltaan vaatimaan encorea ja saikin huutaa ja taputtaa varsin pitkään. Monet esiintyjäthän palaavat lavalle hyvinkin nopeasti, ettei yleisö vaan kyllästy taputtamaan ja encore jäisi nolosti saamatta. Nyt encore todella ansaittiin sekä yleisön että bändin kannalta!

Encorena vedettiin komeaksi illan päätökseksi esikoisalbumin Conquistador (Procol Harum, 1967). Bändi jäi vielä pitkäksi aikaa lavalle nauttimaan seisaaltaan annetuista aplodeista ja hurraamisesta. Samalla aiemmin lavalle tuotujen kukkalaitteiden kukat jaettiin etualan naisyleisölle.

Neljännestä näkemästäni Procol-keikasta jäi todella hyvä maku ja bändi osoittautui jälleen kokemisen arvoiseksi, vaikkei mitään uutta materiaalia eikä suuria yllätyksiä kuultukaan. Aivan uutta ei bändiltä  olekaan ilmestynyt kymmeneen vuoteen. Live-julkaisuja vanhasta tuotannosta on sen sijaan ilmestynyt tasaiseen tahtiin 2000-luvullakin, viimeisimpänä upea, komeassa paikassa, Ledreborgin linnan puistossa Tanskassa taltioitu livealbumi ja DVD/Blurayjulkaisu Procol Harum - In Concert With the Danish National Concert Orchestra and Choir (2009). Siinä on musiikin juhlaa!

Setlist:

Shine on Brightly
Pandora’s Box
Beyond the Pale
Homburg
Kaleidoscope
As Strong as Samson Nothing That I Didn't Know
Grand Hotel
Simple Sister

Väliaika

The VIP Room
A Rum Tale
Missing Person
Broken Barricades
Whaling Stories
A Whiter Shade of Pale
A Salty Dog

Encore:

Conquistador 

Procol Harum:

Gary Brooker (vocals, piano)
Geoff Whitehorn (guitars)
Matt Pegg (bass)
Josh Phillips (organ)
Geoff Dunn (drums)