Tom Jones @ Sataman yö, Jyväskylä 12.6.2015

Sir Tom Jones saatiin uudistuneen, tällä kertaa yksipäiväisenä Lutakon aukiolla järjestetyn Sataman yö –tapahtuman pääesiintyjäksi. Illan "lämmittelijän" osan sai Paula Koivuniemi. Aiemmin Sataman yötä on vietetty Jyväskylässä kolmipäiväisenä markkinatapahtumana, jossa on rihkama- ja ruokakojurivistöjen ohella ollut runsaasti kaljatelttoja sekä erilaisia bändien esiintymislavoja ja –telttoja. Vaikken mikään Tom Jones –fani ole koskaan ollutkaan, oli tietysti mentävä katsomaan parin kilometrin päässä kotoani esiintyvää maailman tähteä. Tom Jones on tosin ollut melko ahkera Suomen kävijä, sillä hän on esiintynyt täällä 2000-luvullakin 7 kertaa, viimeisimmät kerrat ovat Hartwall-areenalla 20. syyskuuta 2009, Pori Jazzissa 14. heinäkuuta 2011 noin 18 000 ihmisen edessä ja viimeksi Turussa Turun linnan juhlilla 22. elokuuta 2012.

Thomas John ”Tommy” Woodward syntyi 7. kesäkuuta 1940 kaivosmiehen poikana Treforestin kylässä Pontypriddin kaupungin kupeessa Rhonddan laaksojen hiilikaivosalueella Etelä-Walesissa. Jones teki läpimurtonsa laulajana vuonna 1965. Tuolloin Decca julkaisi Jonesin ja studiomuusikoista koostuneen taustabändin Motown-soundia ja puhallinorkesteria yhdistelevän It's Not Unusual -levytyksen, joka on säilynyt yhtenä Jonesin tunnetuimmista kappaleista. Single nousi maaliskuussa 1965 Englannin listojen kärkeen. Menestystä jatkoi Burt Bacharachin kirjoittama What's New Pussycat sekä esiintymiset Ed Sullivan Show'ssa ja Yhdysvaltain konserttisaleissa. Samana vuonna Jones julkaisi kaksi ensimmäistä albumiaan Along Came Jones ja It's Not Unusual. Niitä seurasi pitkä ja väsyttävä Yhdysvaltain kiertue ja sen myötä alkoi pitkä ystävyyssuhde Jonesin suuren idolin Elvis Presleyn kanssa. Vuonna 1965 Jones sai myös esittää James Bond -elokuvan Pallosalama tunnussävelmän Thunderball. 

Vuosina 1969–1971 Jones teki yhdysvaltalaiselle ABC-televisiokanavalle varietee-televisio-ohjelmaa Tom Jones Show, jota kuvattiin Lontoossa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa oli sketsejä, Tomin lauluesityksiä ja vierailevia esiintyjiä, joiden kanssa Jones lauloi myös duettoja. Ohjelma oli tyyliltään viihteellinen, mutta Jones kutsui vieraikseen myös vanhoja rock'n'roll-idoleitaan, kuten Little Richardin ja Jerry Lee Lewisin. Muistan itsekin nuorena poikana katsoneeni noita ohjelmia televisiosta 70-luvun alussa ja ihmetelleeni naisten kiihkoa studioyleisössä.

80-luvulla Jonesin suosio notkahti, mutta ponnahti uuteen nousuun Reload-levyn avulla, kun Jones työsti materaalia 90-luvun nuorten megatähtien The Cardigansin, Robbie Williamsin, Natalie Imbrgulian ja Mousse T:n kanssa. Tuossa vaiheessa Jones löysi nuorempia kuuntelijoita ja vitsaili äitien ja tyttärien rakastavan ääntään ja musiikkiaan. ”Ehkä minusta onkin tulossa miespuolinen Tina Turner”, Jones oli tuolloin jossain haastattelussa naureskellut.

Tom Jonesilla on vuosikymmenien fanipohja Suomessa, mutta täällä hänet miellettäneen edelleen lähinnä iskelmälaulajana sekä camp-henkisenä, machona "Walesin tiikerinä" ja naistennaurattajana. Jones on kuitenkin vanhemmiten kunnostautunut varsin uskottavana rhythm’n blues- ja soul-artistina. Bilevaihde on nyt heitetty syrjään ja kaksi uusinta albumiaan Jones on tehnyt hyvinkin juurevalta pohjalta. Mikä parasta, mies on nykyisin tulkitsijana sävykkäämpi kuin koskaan.  Tom Jonesin 39. studioalbumi Praise & Blame (2010) näytti suunnanmuutoksen, jolla hän palasi perusasioiden äärelle. Levyn menestyksen myötä Tom julkaisi vuonna 2012 Spirit in the Room –levyn. Yleisvaikutelma näillä levyillä on seesteinen, rauhallinen, ja tämä hengellistyminen kuulostaa siltä että Jones on tullut jonkun tien päähän ja jatkaa arvokkaasti vanhentuen. Näillä uusimmilla julkaisuillaan  hän versioi mm. Leonard Cohenia, Bob Dylania, Paul Simonia, Tom Waitsia ja Paul McCartneya. Tom Jones tuo biiseihin äänen, jonka vain hän pystyy niihin luomaan. Kaksi viimeistä levytystä vertautuvat Johnny Cashin muiden tekijöiden aiemmin levyttämää musiikkia tulkitsevaan American Recordings –trilogiaan tai Robert Plantin Allison Kraussin kanssa tekemään harrasta folkblues–musiikkia sisältävään Raising Sand -levyyn ja miksei myös kotoiseen Vesa-Matti Loirin Ivalo –sarjaan.

Sataman yö -tapahtuman Facebook-sivuilla ilmoitettiin yleisön sisäänpääsyn alueelle viivästyvän puolesta tunnista tuntiin esiintymislavan teknisten ongelmien vuoksi. Niinpä en pitänyt mitään kiirettä ja pyöräilin satamaan vasta reilusti kahdeksan jälkeen. Saapuessani paikalle oli alue jo todella täynnä, olihan melko pienelle alueelle ahtautunut yli 5000 lipun lunastanutta. Lisäksi ympäristössä, Lutakon aukiolla ja lavan takana rannassa kerrotaan olleen liputtomiakin kuulijoita vähintään satoja. Luovin itseni kaupungin puoleiselle anniskelualueelle, jossa oli vielä hyvinkin tilaa. Puolisen tuntia myöhässä aloittaneen Paula Koivuniemen setti jo lopuillaan. "Jouduin" kuitenkin kuuntelemaan Paulan 3 - 4 viimeistä biisiä, joukossa yleisöä kovasti laulattaneet hitit Aikuinen nainen ja - tietysti - illan pääesiintyjälle omistettu Kuuntelen Tomppaa. Asetuin hyvälle naköetäisyydelle anniskelualueen aidan viereen odottelemaan ja katselemaan Tompan roudareiden työskentelyä. Joku valitti asvaltilla seisoskelun rasittavuutta, mutta eihän tuo ollut vielä mitään verrattuna parin vuoden takaiseen seitsemän tunnin seisomiseeni Helsingin Kaisaniemen sorakentällä Neil Young & Crazy Horsen eiintymistä odotellessa ja seuratessa.

Vas. Robbie McIntosh – Guitar

Vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen Tomppa tuli lavalle muutaman minuutin etuajassa pelkän rock-trion kanssa ja ilmoille kajahti vakuuttavana, räväkkänä alkuna alunperin John Lee Hookerin v. 1964 levyttämä blues-saarna Burning Hell. Alkoi tuntua siltä, että Tomppa ei tule päästämään yleisöä helpolla. Jones on levyttänyt kappaleen Praise & Blame (2010) albumilleen. Kokenut huippu-brittimuusikko Robbie McIntosh (s. 1957) soitti varsin mallikkaasti slide-putkellaan säröistä blueskitaraa. Taustascreenillä oli Lutakko liekeissä. Robbie McIntosh on tullut tunnetuksi Pretenders-yhtyeen jäsenenä ja kitaristina vuosina 1982 - 1987. Sen jälkeen mies on toiminut kiertuemuusikkona Paul McCartneyn 1989 - 90 maailman kiertueella sekä soittanut hänen 1990-luvun alun levytyksillään. Mainittakoon tässä, että bändin musiikillinen johtaja ja rumpali Gary Wallis on soittanut niinkin nimekkäissä kokoonpanoissa kuin 10cc:ssä ja Jean Michel Jarren bändissä. Ehkä parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Roger Watersin jälkeisen Pink Floydin rumpalina 1990-luvun kiertueilla ja levytyksissä.

Didn't It Rain (Praise & Blame, 2010) antoi viitteitä illan tulevasta melko hengellispitoisesta annista. Lisää gospelia kuultiin Mavis Staplesilta lainatun Don't Knock (Praise & Blame, 2010) myötä.

Chris Papendieck

Tom kertoi Tomorrow Night -laulun olevan hänen uudelta (tulevalta?) albumiltaan. Kappale soi hitaasti keinuvana country/swingballadina koristeltuna McIntoshin kauniilla slide-kitaralla ja leppoisasti soivalla hanurilla. Alun perin kappale on Sam Coslow'n ja Will Groszin käsialaa ja tunnetuksi sen on tehnyt Lonnie Johnson 1947. Elvis Presley teki siitä oman versionsa vuonna 1965. Myös Bob Dylan on versioinut kappaleen Good as I Been to You -albumilleen v.1992. Tompan mainitessa äskettäisen syntymäpäivänsä, alkoi osa yleisöstä spontaanisti laulaa hänelle onnittelulaulua. Mies kyllä väitti täyttäneensä 37, mutta kertoi sitten olevansa 40 - 1940, hän vielä tarkensi. Leppoisaa kantria oli myös seuraava, Hank Williamsin Why Don't You Love Me, joka sisälsi hienon akustisen kitarasoolon Robbie McIntoshilta. Edellisten linjaa  jatkoi hieman vauhdikkaammin J.E. Mainer's Mountaineersin vanha bluegrass/gospel -standardi Raise A Ruckus Tonight.

Illan ensimmäinen suurempi hitti Sexbomb sai tuttuna menopalana aikaan jo aikaisempaa isompia reaktioita yleisössä. Sexbomb on vuonna 1999 julkaistulta albumilta "Reload", joka sisältää Jonesin ja tunnettujen laulajien duettoja. Reloadista tuli Jonesin ensimmäinen brittilistan ykkösalbumi vuoden 1975 jälkeen ja myös siltä otetut singlet mm. tämä saksalaisen DJ:n Mousse T.:n kanssa duetoitu Sexbomb menestyivät hyvin.  Singlestä tuli 2004 suuri hitti Yhdysvaltain klubilistoilla.

Vanha Louis Armstrongin jazz-standardi St. James Infirmary Blues päästi puhaltajatkin sooloilemaan ja I'll Never Fall in Love Again -hitillä palattiin takaisin tunteelliselle klassikkolinjalle. Tämä alunperin v. 1962 julkaistu Lonnie Doneganin laulu menestyi kaupallisesti parhaiten Tom Jonesin levyttämänä 1967.

Totta kai Tom Jones esitti hittejäänkin, mutta onneksi erittäin tyylikkäästi sovitettuina. Vauhtiin päästyään yleisön ehkä eniten odottama 1960-luvun Delilah -hittikään ei haukotuttanut, vaan se rokkasi komeasti  Scott McKeonin jykevän sähkökitaran ja Alex Meadowsin tukevan basson voimalla. Kuningatar Elisabet II:n 60-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi 2012 järjestetyssä konsertissa Buckinhamin palatsin edustalla Tomppa veti Delilahin aivan erilaisena, paljon kepeämpänä  flamencoversiona.

Elvis Presley Blues

Illan parasta ja vaikuttavinta antia minulle edustivat seuraavat kolme kappaletta. Elvis Presley Blues kuultiin kunnianosoituksena pitkäaikaiselle ystävälle. Amerikkalaisen folk/country laulaja-lauluntekijä Gillian Welchin herkkä akustinen folkballadi sai aivan uuden käsittelyn voimakkaasti efektoidun jyrisevän, ulisevan ja sykkivän tremolokitaran myötä. Soul Of a Man - lisää vanhaa bluesia. Willie Johnsonin  (1902 – 1945) v. 1930 levyttämä kappale soi hitaasti bluesahtavana pelkkien kaiutettujen, murisevien sähkökitaroiden säestämä ja huuliharpun koristelemana. Kappale löytyy Tompan uusimmalta, todella mielenkiintoista musiikkia sisältävältä albumilta Spirit In the Room (2012). Leonard Cohenin Tower of Song jälleen uusimmalta levyltä. Bluesiksi tai souliksi biisiä ei voi kutsua, mutta molempia siinä on niin paljon, että se on nousemassa 2000-luvun Tom Jonesin tunnuskappaleeksi. Voisi ajatella, että Cohenin itseironia: ”I was born with the gift of a golden voice” saa Jonesin tulkitsemana aivan uusia vivahteita. Cohen pilkkaa itseään, mutta Jones takoo röyhistellen rintaansa. 

Puhallinosasto:
Frank Walden – Saxophone, Henry Collins – Trumpet

Trevor Mires – Trombone

Tässä vaiheessa kuului yleisöstä huuto "Nynniitä vanahoja!" ja alkoihan niitä vanhoja hittejäkin tulla. Johnny Darrellin balladin Green Green Grass of Home, jonka hän oli kuullut Jerry Lee Lewisin country-albumilla. Tämä nyyhkyjen nyyhky lauluhan on tarina vankilassa kotiin pääsystä uneksivasta vangista, joka pettymyksekseen herääkin harmaiden vankilan seinien ympäröimänä. Tämänkin hyvin kanrtisessa sovituksessa oli sellaista raikkautta, että jaksoihan tuonkin kuunnella, vaikka mieleen pyrkivät väkisinkin nousemaan useammankin laulajan kappaleesta tekemät suomi-iskelmäjollotukset.


Vuonna 1966 Jones levytti yhden suurimmista hiteistään. Tompan ensisingle ja läpimurto It's Not Unusual on säilynyt yhtenä Jonesin tunnetuimmista hiteistä. Tällä kertaa sovitus kulki Zydeco-tyylisesti haitarilla karibialaisrytmi-iloittelulla maustettuna.

You Can Leave Your Hat On aloitti illan loppukiihdytyksen ja tuoreempien hittien putken, jos nyt ysärihittejä enää kovin tuoreina voi pitää. Tämä alunperin Randy Newmanin keskitempoinen, nokkela ja  tahallisen pervo rock-biisin on Joe Cocker levyttänyt vuoden 1986 albumilleen Cocker ja se kuullaan myös Adrian Lynen elokuvassa "9½ viikkoa" striptease esityksen taustalla. Tom Jones versioi tämän v. 1997 Brittiläisen The Full Monty (Housut pois!) -komediaelokuvan soundtrackille. Näihin elokuviin viittasi myös taustascreenin  seksiä tihkuva kuvitus.

If I Only Knew oli illan vauhdikkain kappale Tomin mahtavine karjahteluineen ja kahden kitaristin sooloineen. The Lead and How to Swing It (1994) -albumilta lohkaistusta singlestä tuli hitti Britanniassa ja tuli suomalaisille tunnetuksi, kun 1995 jääkiekon MM-kisojen  aikana laulusta leivottiin jääkiekkojoukkueen kannustuslaulu. Tom Jones itse on todennut: "Rakastan nyrkkeilyä ja kuntosalilla treenaamista, mutta Suomessa olen oppinut pitämään jääkiekosta. Muistan ainakin sen, että If I Only Knew -hittini  kannusti suomalaiset MM-kultaan. Se oli hieno saavutus".

Menevämpää bluesia edusti varsinaisen setin lopetus I Wish You Would (säv. Chicagoblues-muusikko Billy Boy Arnold v. 1955). Kappaletta ovat versioineet myös mm. brittiyhtye The Yardbirds debyyttisinglellään v. 1964 sekä amerikkalaiset blues-rockbändit Hot Tuna ja Canned Heat. Tässä kuultiin molemmilta kitaristeilta niin väkeviä sooloja, että ne kirvoittivat jopa aplodit yleisöltä.

Ensimmäisenä encorena kuultiin odotetusti James Bond -leffabiisi Thunderball maustettuna Laika & The Cosmonauts –tyylisellä ”kuivalla” urkusoundilla. Viimeistään tämän kappaleen loppukarjaisu  antoi kuvan Tompan edelleen mahtavista äänivaroista, vaikkei ihan niin pitkää loppuvenytystä kuultukaan kuin biisin levyversiossa.

Kiss

Prince-cover Kiss jatkoi diskofunklinjalla. Vuonna 1987 Jones esiintyi Channel 4:n musiikkiohjelmassa The Last Resort, jossa hänen esittämänsä versio Princen kappaleesta "Kiss" ja siitä seuraavana vuonna levytetty single olivat hänen uransa toinen käännekohta, joka nosti hänet takaisin maineeseen uudella nuorekkaalla imagolla.

Illan päättävä Praise & Blame (2010) -levyn Sister Rosetta Tharpe -cover Strange Things sai yleisönkin yhtymään kertosäkeeseen. Tomppa itse kuvasi tätä kappaletta Rock’n roll/country/gospel/blues –kappaleeksi ja näitä americana-musiikkityylejähän koko ilta olikin kuultu enemmän tai vähemmän sekoitettuna. 

Ilta Tom Jonesin seurassa oli yllättävänkin antoisa ja ennen kaikkea monipuolinen. Bändi oli todella ammattitaitoinen, hienoja sooloja ja suorituksia kuultiin joka mieheltä. Setin rungon muodostivat (onneksi) uusimmat, 2010 -luvun levyjen kappaleet. Niitä vanhoja, 1960-luvun hittejäkin tuli ainakin minulle ihan tarpeeksi ja ysärihiteillä kiihdytettiin loppua kohden. Näiden vanhojen tähtien ja klassikkobändien keikkojen jälkeen kuulee aina sitä narinaa, ettei vanhoja hittejä kuultu tarpeeksi. Itse kyllä kuuntelen mieluummin uutta tuotantoa. Kannattaakin ennen keikka ottaa selvää mahdollisista kuultavista biiseistä ja kuunnella niitä esimerkiksi Spotifysta tai Youtubesta. Näin konsertista saa paljon enemmän irti, kuin odottamalla niitä iänikuisia vanhoja hittejä. Pitäisi myös sen verran kunnioittaa artisteja, ettei vaadi heitä esiintymään pelkkinä jukebokseina.

Pakko on todeta, että mies on 75-vuotiaaksi rautaisessa kunnossa, ääni on tallella, hyväntuulista esiintymisvarmuutta  ja -rutiinia löytyy.  Silti keikka ei tuntunut rutiinilta. Näin jälkeenpäin muisteltuna illan setti oli yllättävän hengellinen, gospel/soul/negrospiritual -henkisiä lauluja kuultiin useita ja loppuun Sir Tom toivotti vielä: "God bless you all".

Setlist:

Burning Hell (John Lee Hooker cover)
Mama Told Me Not to Come (Randy Newman cover)

Didn't It Rain ([traditional] cover)

Don't Knock

Tomorrow Night (Lonnie Johnson cover)

Why Don't You Love Me (Hank Williams cover)

Raise the Ruckus

Sexbomb

St. James Infirmary Blues

I'll Never Fall in Love Again (Lonnie Donegan cover)

Shake A Hand

Delilah

Elvis Presley Blues (Gillian Welch)

Soul of a Man (Blind Willie Johnson cover)
Tower of Song (Leonard Cohen cover)

Green, Green Grass of Home (Johnny Darrell cover)

It's Not Unusual

You Can Leave Your Hat On (Randy Newman cover)

If I Only Knew

I Wish You Would  (Billy Boy Arnold cover)

Encore:

Thunderball

Kiss (Prince cover)

Strange Things (Sister Rosetta Tharpe cover)

Band:

Gary Wallis – Musical Director / Drums

Alex Meadows – Bass

Sam Grimley – Keyboard/Guitar/Harmonica/BV

Chris Papendieck – Keyboard/Guitar/Accordian/BV

Robbie McIntosh – Guitar

Scott McKeon – 2nd Guitar

Frank Walden – Saxophone

Henry Collins – Trumpet

Trevor Mires – Trombone

Hector: Hauras, Jyväskylä 29.10.2014

Viime vuodet matalaa profiilia ja poissa estradeilta ja levytysstudioista pysytellyt Heikki "Hector" Harma palalasi taas kolmen vuoden tauon jälkeen myös konserttilavoille. Jyväskylästä käynnistynyt Hauras-kiertue sisältää 16 areenakonserttia eri puolilla maata päättyen Helsingin Hartwall Areenalle 29. marraskuuta. Edellisen kerran Hector nähtiin koko maan kattavalla konserttikiertueella kolmisen vuotta sitten, syksyllä 2011. Tuolloin hän teki myös Jyväskylän jäähallissa käyneen Aikamatka 1966 – 2011 –kiertueen live-keikoilta jo tutuksi tulleen erittäin taitavista muusikoista koostuvan Power Band –kokoonpanonsa kanssa.

Hector julkaisi kuluvana syksynä hänelle ennätyspitkän, kymmenen vuoden levytystauon jälkeen uuden Hauras -albumin, joka rikkoi kultalevyrajan jo ennakkomyynnissä. Tavallaan uusin levy jatkaa siitä, mihin edellinen, vuonna 2004 ilmestynyt Ei selityksiä -levy jäi. Uusimmallakin levyllä Hectorin omat kappaleet jakautuvat melankolisiin ja dramaattisiin lauluihin ja toisaalta kepeämpiin folk/country-tyylisiin ralleihin. Lisäksi mukana on muutama suomeksi sanoitettu cover-biisi.

Hauras jatkaa Hectorin yli 40 vuoden levytysuran aikana tutuksi tullutta linjaa,  Vahvimmillaan hän on tummasävyisten, vähän mystisten rockballadien parissa ja humoristina hieman epätasainen. Uudella levylläkin huumoripuolta edustaa melko köykäinen Ihan tavallinen suomalainen mies. Vahvaa tunnetta taas sisältää mm. Taivaslelut (Mandala). Tämä on Harmalle erityisen tärkeä laulu, sillä se alkoi saada hahmoaan viitisen vuotta sitten, kun hänen veljensä menehtyi syöpään. Kappaleen kertosäkeessä on kuuluu Hectorin 70-luvun raskaampaa rocksoundia. Yleisesti Hauras-levyn sanoitukset käsittelevät vanhenemista ja katoavaisuutta, elämän haurautta.

Lainakappaleita levyllä ovat jo edelliselläkin kiertueella kuultu  Gordon Lightfootin Pussywillows Cat-tailsista ajattomasti versioitu Tähän vuodenaikaan sekä David McWilliamsin vanha The Days of Pearly Spencer Hectorin kääntämänä Jos lehmät osais lentää. Levyn kolmas "lainakappale" Hectorin aikoinaan Maaritille sanoittama, Carole Kingin Child of Mine eli Lainaa vain kuulostaa Hectorin itse esittämänä Maaritin vastaavaa paljon vähemmän imelältä.

Hector on haastatteluissaan vähätellyt aikaisempaa tuotantoaan ja kertonut riittämättömyyden tunteistaan lauluntekijänä. Tosiasia kuitenkin on, että suomenkielisen popmusiikin perustivat Juice Leskinen, Dave Lindholm ja Hector. Hector julkaisi kolmikosta ensimmäisenä suomenkielisen poplevyn, Nostalgia vuonna 1972. Näin Hectorilla ei pitäisi olla mitään syytä vähättelyyn. Toisaalta ehkä hän on kuitenkin uusimmallakin levyllään jollain tavalla "jämähtänyt" tiettyyn tyyliin, eikä hänellä ole kertomansa mukaan rohkeutta ottaa taiteellisia riskejä. "Aina olen ajatellut, että joo, mutta tämän seuraavan teen vielä vanhalla tavalla", on mies itse sanonut.  Ehkä Hectorin pitäisikin tehdä välillä jotakin ihan erilaista ja ottaa mallia uudistumisesta esimerkiksi Tuomari Nurmiolta.

Tällä konserttikiertueella ja myös Hauras-levyllä soittaa Okko Larun johtama, entisestään kasvanut Power Band. Mukana kiertueella on myös  Power Stringsiksi nimetty Elisa Järvelän johtama jousikvartetti.

Konserttipaikkana oli Jyväskylän messukeskuksen Paviljonki Areena. Paikka ei ole muuta kuin valtava. kolkko messuhalli, josta on mustilla verhoilla erotettu tila konsertille kulloisenkin yleisömäärän mukaan. Areena saikin Hectorin vinoilemaan, siitä kuinka "mukava on tulla tänne hienoon konserttitaloonne". Jyväskylässä kun on vuosikausia (ellei vuosikymmeniä) taisteltu konserttitalon rakentamisesta ja sen paikasta. Taitaa kyllä kaupungin nykyresursseilla jäädä ikuisesti haaveeksi.

Konsertti alkoi kosketinsoittajavelho Esa Kotilaisen komealla, avaruushenkisellä kosketinsoitinmaalailulla ja Hectorin jyhkeällä runonlausunnalla "Tähtien takaa". Isolla taustascreenillä näytettin lentoa tähtien seassa ja muuta avaruuskuvastoa. Vähitellen ensimmäisten kappaleiden aikana taustakuvastossa laskeuduttiin maan pinnalle ja kaupunkinäkymiin.

Varsinaisista kappaleista ensimmäisenä kuultiin Hauras-levyn hieno lainabiisi Kesytetty. Kyseessä on alunperin Seija Simolan levyttämä ikivihreä, jonka sanat ovat ranskalaisen Antoine Saint de Exupéryn pienoisromaanista Pikku Prinssi. Muina näytteinä uudelta levyltä konsertissa kuultiin vaikuttava nimikappale Hauras sekä kepeä country-ralli Kotijumala, tunnelmallinen Onnen sirpaleet,  singlenäkin julkaistu hupailu Tavallinen suomalainen mies sekä Hectorin Maarit hurmerinnalle sanoittama Lainaa vain.

Konsertin alkupuolella oli maestrolla havaittavissa selvää jännitystä, olihan tämä kiertueen ensimmäinen keikka. Yleisön hiljentyminen varsin pitkään kestävien kitaranvaihtojen aikana sai miehen lausumaan "Nämä ovat niitä hetkiä, joista huomaa, ettei kontaktia ole vielä syntynyt ...".

Kappaleiden välissä Hector kertoili esittämistään lauluista. Onnen sirpleet -kappaletta nimetessään nimi oli tuntunut jostain yhteydestä tutulta. Googlatessaan hän olikin huomannut, että Joel Hallikainen on tehnyt Onnen sirpaleita. Niinpä nimestä sitten otettiin käyttöön määrätty muoto. Uusimman levyn Lainaa vain Hector oli kuullut Juha Tapion esittämänä "siinä itketysohjelmassa" ja pyytänyt Maaritilta lupaa ottaa sen uudelle levylleen. Myös Hectorin ja Jarmo Nikun Samuli Edelmanille tekemä Peggy otettiin "himaan" Vain elämää -tv-sarjan innoittamana.

Illan setissä kuultiin varsin runsaasti Hectorin uudelleen sanoittamia lainakappaleita. Tosin irlantilaista kansansävelmää Lily of the West ei ollut vielä ehditty sanoittaa suomeksi. Hieno Vanhankirkon puisto, Kissojen yö, Palkkasoturi, Kuningatar sekä hienosti jazzahtava Seisovaa ilmaa ovat Hector-keikkojen vakio-ohjelmistoa ja kuultiin edelliselläkin - Aikamatka-kiertueen - Jyväskylän keikalla. 

Harvinaisempaa tuotantoa edustivat  V.A. Koskenniemen runoon täydennetty Satakielen laulu sekä Tuntematon sotilas. Edellinen on pitkä ja suruista tehty ja ymmärrettävästi varsin kirjallisen kuuloinen esitys. Sodan vastainen  ja katkera  Tuntematon sotilas on peräisin Kadonneet lapset -albumilta (1978). Illan ehdoton kohokohta oli vaikuttava ja "vain pari sanaa muuttamalla" täysin ajankohtainen Eurooppa (Eurooppa, 1981). Hector lauloi: “Sä olet Syyria, sä itket” ja “Sä olet Ukraina, sä pelkäät.” Kappaleessa kuultiin maukasta ja energistä sooloilua niin kitaristeilta Jussi Turunen ja Jarmo Nikku sekä viulisti Elisa Järvelältä. Hiukan kyllä häiritsi soolojen miksaaminen melko alas, sillä ne tahtoivat peittyä ison bändin muhkean soinnin alle. Power Band loisti toki koko illan ja myös Matti Kallion irlanninhuilut toivat hienoa väriä sovituksiin.

Hectorin ongelma on kappalevalinta keikoilleen erittäin runsaasta materiaalistaan niin, että tyydyttää hittinälkäisen ja harvinaisempaa tuotantoa kaipaavan yleisön odotukset. Silti esimerkiksi varsinaisen setin päättänyt Ake, Make, Pera ja mä tai toisena encorena kuultu yleisölaulatus Lumi teki enkelin eteiseen voisi joskus jäädä setistä poiskin. Hectorille ne ovat pakkosoittoa: "Vieläkään en oikein ymmärrä, mikä niissä on muka niin ihmeellistä", hän on jossakin haastattelussa sanonut.

Kaiken kaikkiaan jälleen hieno konsertti, joka  tarjosi sopivasti hittejä ja mukavasti harvinaisempaa materiaalia sekä tietysti uuden albumin kappaleita.

Setlist:

 1.     Tähtien takaa
 2.     Kesytetty
 3.     Hauras
 4.     Vanhankirkon puisto
 5.     Kotijumala
 6.     Lily of the West
 7.     Lainaa vain
 8.     Seisovaa ilmaa
 9.     Kissojen yö
10.    Satakielen laulu
11.    Mandoliinimies
12.    Kultainen noutaja
13.    Kuunnellaan vaan taivasta
14.    Onnen sirpaleet
15.    Olen nielaissut kuun
16.    Ihan tavallinen suomalainen mies
17.    Tuntematon sotilas
18.    Palkkasoturi
19.    Kuningatar
20.    Peggy
21.    Yhtenä iltana
22.    Jos sä tahdot niin
23.    Mulla ei oo rahaa
24.    Eurooppa
25.    Ake Make Pera ja mä

Encoret:

1.    Kaikki tahtoo rakastaa
2.    Lumi teki enkelin eteiseen

Hector - laulu, kitara

POWER BAND:

Okko Laru – rummut, taustalaulu
Masa Maijanen - basso
Jussi Turunen - kitara
Jarmo Nikku - kitara
Esa Kotilainen - koskettimet
Matti Kallio – koskettimet, irlanninhuilut, taustalaulu
Panu Syrjänen - saksofoni
Janne Toivonen – trumpetti

Power Strings:

Elisa Järvelä - I-viulu
Lea Tuuri - II-viulu
Pia Maria Kukkonen - alttoviulu
Iida Vilhelmiina Laine - sello

Dumari & Spuget Jyväskylän kesä 9.7.2014

Dumari & Spuget:

Tuomari Nurmio [laulu],

Markku Hillilä [rummut],

Mitja Tuurala [basso]
Miikka Paatelainen [kitara]

Tavaksemme on muodostunut käydä joka kesä ainakin yhdessä Jyväskylän Kesän järjestämässä telttakonsertissa yliopiston kampuksen kentällä. Tänä kesänä valinta osui jälleen Tuomari Nurmioon, joka esiintyi tällä kertaa kokoonpanolla Dumari & Spuget. Edellinen, erinomainen Nurmio-kokemuksemme oli samassa paikassa kesällä 2011 Paratiisin puutarha -orkesterin kanssa. 

Tuomari Nurmio on  levyttänyt vanhoja ja uusia stadin slangilla sanoitettuja biisejään Dumari & Spuget -kokoonpanolla (Dumari & Spuget, 2013) ja julkaissut samalla konseptilla (tosin puhaltimilla vahvistettuna) myös live-levyn Dumari ja Spuget bailaa (2014). Nurmio itse on sanonut näistä slangisanoituksistaan "Ihme kyllä, vaikka slangia on puhuttu yli sata vuotta niin slangibiisejä ei ole paljon aikaisemmin ollut, vaikka se on vitun ilmaisuvoimainen kieIi. Tämä on kunnianosoitus stadin slangille; skulaa tai delaa!". 

Ennakkoon odotin, että illan setti koostuisi näistä slangibiiseistä, mutta illasta muodostuikin melkoinen klassikko- ja hittikimara. Vasta setin puolivälissä päästiin uuteen Dumari & Spuget- materiaaliin reippaana reggaena tulkitun Skulaa tai delaa -kappaleen myötä. Muut tuon slangi-julkaisun biisejä olivat illan setissä 60-luvun tyyliin soitettu Sniidu friidu,  aina hauska Tonnin stiflat,  sekä hitaana, todella dramaattisen tunteellisesti ja slaavilaisvaikuttein balalaikkakitaroineen vedetty Mutsi mutsi. Tuhma hauva Dumari ja Spuget bailaa -livelevyltä kuultiin Howling Wolf -tyylisenä bluesina. Samalla livelevyllä on illan biiseistä uudelleen julkaistu myös Mammona, Lihava rakkaus ja Paavi roskapankissa.

Oli todella hienoa kuulla livena nostalgisia fiiliksiä opiskeluajoilta herättäneitä Tuomari Nurmio -klassikoita Köyhien ystävien ja Viidennen kolonnan ajoilta, kuten rokkaavana versiona soitettu Älä itke Iines, Aavaa preeriaa, Rion satamassa, Lasten mehuhetki sekä illan huippukohtana  Kurjuuden kuningas. 

Encorena saatiin vielä kuulla Paavi roskapankissa sekä voimakas Dumari -Rap "Aina siis roiskuuu, kun rapparit rappaa, mut kun Dumari tulee, niin Dumari - TAPPAA!!", näytti mallia nykysille räppäripoitsuille.

Tällä kertaa oltiin paljon rokkaavammissa ja "rupisemmissa" tunnelmissa, kuin Nurmion edellisellä Jyväskylän kesän  keikalla, jolloin Paratiisin puutarhaorkesteri soi hyvinkin pehmeästi ja leppoisasti. Dumari & Spuget Blosareineen (puhallinsektio) olisi ollut tarjolla myös Pori Jazzissa reilun viikon päästä, mutta päätimme tsekata tämän kokoonpanon näin intiimimmällä estradilla, jollaiseen Dumari kyllä sopii paljon paremmin kuin festareiden jättilavoille.

13 naulaa

Mammona

Aavaa preeriaa

Älä itke Iines

Lemmensairas

Lihava rakkaus

Rion satamassa

Ankara

Skulaa tai delaa

Tuhma hauva

Kurjuuden kuningas

Hei Spuget

Lasten mehuhetki

Sniidu friidu

Ramona

Tonnin stiflat

Mutsi mutsi

Encore:

Paavi roskapankissa

Dumari