Bon Jovi tuli minullekin tunnetuksi 80-luvun ns. taivaskanavilta eli kaapeli Tv:ssä näkyvillä pitkälti musiikkivideoihin keskittyviltä satelliittikanavilta. Bon Jovi tuntui silloin ja tuntuu vieläkin jonkinlaiselta saippuaheviltä. Onpa sitä kuvattu myös sanoilla tukkahevi ja kasarihevi. Musiikkikriitikot ovat tunteneet lähes kansalaisvelvollisuudekseen Bon Jovin haukkumisen, eikä v. 2007 ilmestyneellä
Lost Highway -albumilla esiintyneet Country-vaikutteet ainakaan parantaneet kriitikoiden suhtautumista yhtyeeseen. New Jerseyn mies (
Jon Bongiovi) on usein herättänyt kriitikoilta suorastaan huvittavan vahvoja purkauksia.
Bon Jovi perustettiin vuonna 1983 Yhd
ysvaltojen New Jerseyssä. Yhtyeen ensimmäisen kokoonpanon muodostivat
Jon Bon Jovi (voc),
Richie Sambora (gr),
Tico Torres (dr) ja
David Bryan (synt. David Bryan Rashbaum) (keyb). Samboran korvasi kuitenkin
Phil X (synt. Philip Eric Xenidis) v. 2013 alkaen. Yhtyeen ensimmäiset albumit
Bon Jovi ja
7800° Fahrenheit ilmestyivät vuosina 1984 ja 1985. Varsinainen läpimurto tapahtui v. 1986 ilmestyneellä
Slippery When Wet -albumilla ja menestys jatkui vuoden 1988
New Jersey -levyn myötä. Nuo läpimurtoalbumit ovat minullekin tutuinta Bon Jovia. Myöhempiin albumeihin en olekaan juuri perehtynyt. Bon Jovi on kylläkin menestynyt vielä 2000 luvullakin mainiosti varsinkin Yhdysvalloissa. Se on julkaissut kaikkiaan 13 studioalbumia, joista viimeisin on
This House Is Not for Sale (2016). Myös kiertueet ovat olleet valtavia menestyksiä, mm. Lost Highway Tour (2007 – 2008) oli vuoden 2008 menestynein konserttikiertue 210,6 miljoonan dollarin lipputuloillaan. Suomessakin Bon Jovi on konsertoinut 12 kertaa, viimeksi Tampereella Ratinan Stadionilla v. 2013.
Tallinnan Laululavan keikalle tuli lähdettyä, koska näkemieni YouTube-videoiden perusteella oli odotettavissa kunnon Show. Lisäksi tulisi ensimmäistä kertaa nähtyä myös Tallinnan kuuluisa Laululava ja -aukio (Laulväljak). Kun lisäksi ammattiyhdistyksemme järjesti reissun matkatoimiston bussilla ja Silja Europalla varsin kohtuulliseen hintaan, niin matkaan lähtöpäätös oli helppo, yöpyminenkin kun tapahtui laivalla ja siten säästyttiin hotellimajoituksen etsimiseltä.
Tallink oli aikaistanut Silja Europan lähtöä kolmella tunnilla, jotta se olisi perillä 18.30 eli hyvissä ajoin ennen konsertin alkua. Ruuhka länsiterminaalissa oli melkoinen, sillä keikalle lähteneet matkustajat joutuivat tekemään lähtöselvityksen tiskillä sieltä lunastettavien keikkalippujen takia. Meille oli jaettu liput jo bussissa, joten siltä jonotukselta vältyttiin. Laivan lähtö kuitenkin viivästyi reilusti Tallinkin lippujentarkastus systeemien kaaduttua. Niinpä kaksi henkilöä tarkasti kaikkien 2000 laivaan tulevan matkustajan liput yksitellen. Laivan saavuttua Tallinnaan lähdettiin kävelemään tuhansien muiden eri laivoilla tulleiden lailla rantaa ja tietyömaille aidattua kulkureittiä pitkin n. kolmen kilometrin matkan. Portilla oli melkoinen ruuhka, mutta siitä selvittiin kuitenkin siedettävän nopeasti alueelle. Laukut tarkastettiin melko ylimalkaisesti ja erikoisuutena miehille ja naisille oli eri tarkastajat.
Bajamajojen kautta siirryttiin konserttipaikalle varsinaisen Laululavan eteen rakennetun Bon Jovin valtavilla screeneillä varustetun lavarakennelman sivuitse rinteen alapäähän, aivan miksauskatoksen viereen ihan optimipaikoille. Illan ensimmäinen lämmittelijä suomalainen Santa Cruz oli jo ehtinyt esiintyä ja lavalla oli virolainen, Tallinnassa vuonna 1987 perustettu ja yli kymmenen albumia julkaissut Terminaator. Bändi soitti ihan kelvollista, raskaahkoa melodista rockia. Vironkieliset sanoitukset vaan kuulostivat aika huvittavilta. Tässä näyte kappaleesta
Torm.
Terminaattorin lopetettua jäimme paikoillemme odottamaan illan pääesiintyjää. Alueella olisi ollut myös paljon juoma- ja ruokatarjontaa, mutta ei tehnyt mieli lähteä hyviltä paikoilta minnekään. Olimmehan laivalla syöneet hyvin. Noin puolen tunnin seisoskelun aikana ei tällaisissa tilanteissa usein esiintyvää rynnimistä juurikaan tapahtunut, vaan saimme hyvin pidettyä paikkamme ja näkyvyyden lavalle. Hieman silläkin kohtaa nouseva rinne auttoi asiaa.
Bon Jovi aloitti uusimman albuminsa ja kiertueen nimikappaleella This House Is Not For Sale. Valtavalle tausta screenille nousikin talo ja ikkunoista näkyi livekuvissa soittajia lavalta. Taustascreenit olivatkin koko illan hyvin hallitseva elementti. Valtavilla näytöillä sekoitettiin valmiiseen materiaaliin myös kuvia lavalta ja saatiin aikaan mitä hienoimpia efektejä. Myös erittäin kirkkaat valot pääsivät illan pimetessä oikeuksiinsa. Minkäänlaista pyrotekniikkaa ei käytetty eli tulenlieskoja tai raketteja ei nähty.
Jo kolmantena kappaleena tuli yksi yhtyeen suurimmista hiteistä ja yleisön laulatusbiisi You Give Love A Bad Name. Näissä raskaammissa kappaleissa Jon Bon Jovi kyllä selvästi säästeli ääntänsä varmaankin illan aikana kuultuja balladeja varten ja muut bändin jäsenet tukivat häntä taustalaulullaan. Rauhallisemmissa lauluissa (Amen, Bed Of Roses, These Days) solistin ääni kuulostikin parhaimmalta. Moni tuntui kaipaavan ysärihittiä Always (singlejulkaisu 1994). No onneksi sitä imellystä ei sentään kuulru. Voihan olla, ettei solistin ääni olisi sen laulamiseen nykykunnossaan riittänyt.
 |
| God Bless This Mess |
Runaway on Bon Jovin ensimmäinen single vuodelta 1983. Jon kysyi ”Tunnistatteko tämän?” ja Kosketinsoittaja soitti kappaleen tuttuakin tutumman pianointron pari kertaa. Yleisöhän tietysti vastasi hurraamalla, että kyllä tunnetaan.
 |
| Lay Your Hands on Me |
Lavan suuria ja kirkkaita screeniejä käytettiin koko ajan hyvin monipuolisesti. God Bless This Mess toi näytölle lehden sivuja, joissa kuvituksena oli lavalta kuvattua mustavalkoista livekuvaa. Lehtien sivujen tekstitkin olivat näytöltä luettavissa. Lay Your Hands on Me ja lava muuttui katedraaliksi ikkunamaalauksineen. Jon kulki yleisön edessä kättelemässä eturiviä.
Minulle toimivat hittien lisäksi parhaiten rauhallisemmat kappaleet Bed Of Roses, These Days, Amen ja eniten minulle jytisi varsinaisen setin kaksi viimeistä We Got it Going On sekä Bad Medicine villeine tausta-animaatioineen.
Illan setti rakentui suurelta osin kahden menestyneimmän 1980-luvun albumin,
Slippery When Wet (1986) ja
New Jersey (1988) kappaleista. Biisilista oli täsmälleen sama kuin kiertueen avauskeikalla Moskovassa. Jostain syystä encoreja kuultiin täällä kuitenkin vain kaksi eli yhtyeen ehkä kovimmat hitit
Wanted Dead Or Alive sekä
Livin’ on a Prayer, molemmat yhtyeen läpimurtoalbumilta
Slippery When Wet (1986). Moskovassa ensimmäisenä encorena kuultu
In These Arms jäi siis tällä kertaa soittamatta. Valitettavasti Jon Bon Jovin aiemmin konsertissa säästelemä ääni petti viimeisessä encoressa pahasti ja varsinkin sen alku meni häneltä todella alavireisesti – ellei peräti penkin alle. Yleisö kyllä innostui laulamaan mukana ja välillä solistin ääni melkein hukkui yleisön lauluun. Yleisö (ja taustalaulajat) oikeastaan pelasti tuon biisin täydelliseltä katastrofilta. Phil X:n kitara sentään soi
Talk box -efekteineen liki alkuperäisen veroisesti. Muuten kitaristi ei ainakaan minua sooloillaan säväyttänyt. Minulle kitarasoolot ovat yleensä rock konserttien kohokohtia ja menen niistä melkein ekstaasiin. Nyt sellaista ei jostain syystä tapahtunut. Liekö syynä ollut lavatekniikan näyttävyys, joka vei huomioni sooloilta. Olisikohan alkuperäinen kitaristi Richie Sambora sitten pystynyt parempaan? Uskonpa, että olisi ainakin tästä Youtubesta löytyvästä Samboran soolo
koosteesta päätellen.
Kaiken kaikkiaan todella hieno ja viihdyttävä ilta. Konserttialueelta ulospääsyyn meni aikaa, kun alkuun ei pystynyt valtavassa ruuhkassa kävelemään kuin kymmenen sentin askelilla. Rannassa kohtasi sitten todella upea auringonlasku, joka lähes peittosi Bon Jovin valoshown. Palasimme laivalle samaa tietä kuin tultiinkin, mutta ruuhka oli sielläkin melkoinen. Laivalle oli taas jonotettava sataman ”putkessa” melkoisen pitkään. Ensimmäinen tällainen bussi – laivamatka rock keikalle Tallinnaan osoittautui kaiken kaikkiaan miellyttäväksi kokemukseksi niin, että sellaiselle voisi lähteä kyllä uudelleenkin, jos sopivaa tarjontaa sattuu olemaan.
Setlist:
This House Is Not for Sale
We Weren't Born to Follow
Bad Medicine
Encore:
Wanted Dead or Alive
Livin' on a Prayer
Personnel:
Jon Bon Jovi – lead vocals, rhythm guitar
Phil X – lead guitar, talkbox, backing vocals
John Shanks – rhythm guitar, backing vocals
Hugh McDonald – bass, backing vocals
Tico Torres – drums, percussion
David Bryan – keyboards, backing vocals
Everett Bradley – percussion, backing vocals
