Pori Jazz 18.7.2015 (Orquesta Buena Vista Social Club Feat. Omara Portuodo, Kool an the Gang, Robert Plant and the Sensational Space Shifters)

Tämän vuotisen historiansa 50:nnen Pori Jazzin minulle ehdottonmasti mielenkiintoisin päivä oli jazzien päätöspäivä lauantai 18.7. Eniten kiinnosti toki juhlajazzien pääesiintyjä, Led Zeppelinin keulakuva Robert Plant Sensational Space Shifterseineen. Robert Plant esiintyi nyt Porissa toista kertaa, sillä vuonna 2001 hän esiintyi silloisen His Strange Sensations -yhtyeensä kanssa Workshop-hallissa. Olen ollut Led Zeppelin fani jo 1970-luvun alusta saakka ja uutta mielenkiintoa Led Zeppeliniin Plantin ovat tuoneet varsinkin Plantin eri bändiensä kanssa tekemien 2000-luvun soololevyjen ja uudelleenjulkaistujen myydyimpien albumien listoillekin nousseiden LZ-klassikoiden ansiosta. Plant ei ole juuri tyyliään muuttanut sitten Led Zeppelinin päivien. Pitkät hiukset ovat edelleen tallella charmantisti harmaantuneina, ryppyjä on tullut ja rock-kukkoilu on vaihtunut paljon nöyrempään esiintymistyyliin.

Plant olikin minulle (hius)tyyli-ikoni 1970-luvulla Oma tyylini on vaihtunut kaljuun ja maltillisempaan pukutumiseen jo aikoja sitten, mutta Plantilla tyyli on säilynyt. Kerran olen nähnyt Plantin keikalla, loistavassa konsertissa Finlandiatalolla marraskuussa 2001 Strange Sensation -bändinsä kanssa. Samana vunna Plant esiintyi myös Pori Jazzin Workshopissa. Robert Plant on pysynyt mielenkiintoisena ja uudistunut jatkuvasti uransa aikana. Vuonna 2007 julkaistu Alison Kraussin kanssa tehty yhteisalbumi "Raising Sand" oli maailmanlaajuinen arvostelu- ja myyntimenestys. Se voitti kaikkiaan huikeat kuusi Grammy-palkintoa. Uusin, v. 2014 ilmestynyt komea ja monipuolinen kymmenes soololevy on Lullaby and... The Ceaseless Roar. Plant on tuottanut albumin itse ja kirjoittanut levyn kappaleet yhdessä bändinsä The Sensational Space Shiftersin kanssa. Ennen uuden levyn äänityksiä Plant teki yhtyeen kanssa mittavan maailmankiertueen.

Tällä kertaa olimme jo aikaisin keväällä saaneet varattua törkeän kalliin hotellihuoneen Porin Cumuluksesta. Ajeltuamme kolmisen tuntia hyvinkin kesäisessä säässä saavuimme Poriin pian puolen päivän jälkeen, löysimme ilmaisen parkkipaikan Porin linja-autoaseman liepeiltä ja buukkasimme itsemme hotelliin. Taivas alkoi muuttua lännestä päin yhä harmaammaksi ja sade alkoikin pian. Sadetutkan mukaan näytti siltä, että sade menisi ohi viiteen mennessä. Päätimmekin suosiolla lähteä Kirjurinluodolle vasta sateen lakattua. Nautiskelimme hotellin ravintolassa kahvit ja muutaman punaviinilasillisen sekä hotellihuoneessa pienet "päikkärit". Näin jäi kuitenkin kokematta päivän kolme ensimmäistä esiintyjää eli laajennetun kokoonpanon kanssa esiintyvä helsinkiläislaulajatar Aino Venna, brasilialainen Bossa Negra with Hamilton De Holanda and Diogo Nogueira sekä etukäteen näistä ehkä mielenkiintoisimpana amerikkailainen rock-mausteista soulia ja R&B:tä laulava Liv Warfield featuring The Npg Hornz. Näistä ainoastaan viimeksimainitun jääminen näkemättä hiukan harmitti, sillä Youtube-videoiden perusteella kyseessä olisi ollut kova mimmi ison, muhkeasointisen bändin kanssa.

Kun sitten sateen vihdoin lakattua pääsimme Kirjurinluodolle saakka, oli alueen sorakäytävät kuraisia ja nurmikot litisevän märkiä, joten ainakaan mitään picnic-nautiskelua illasta ei tulisi. Sateeseen ja kylmään olimme varustautuneetkin sadetakein, viltein ja lämpimin vaattein.

Orquesta Buena Vista Social Club Feat. Omara Portuodo

Annikelualueen laajalle nurmikolle ei siis tehnyt mieli, joten tovin etsiskeltyämme löysimme hyvät istumapaikat lavan edustan penkeiltä. Sadetakki ja kumisaappaat näytti olevan melko yleinen varustus yleisön joukossa ja itsekin piti kiskoa lämmintä puseroa päälle ja vilttiä polville. Hetken odottelun jälkeen lavalle nousi Pori Jazzissa v. 2000 kaikkien aikojen ensimmäisellä Suomen keikallaan loppuunmyydyllä Lokkilavalla esintynyt Buena Vista Social Club, tällä kertaa jäähyväiskiertueellaan (Adios Tour) nimellä Orquesta Buena Vista Social Club feat. Omara Portuondo. Tuon ensiesiintymisen jälkeen kuubalaiskokoonpano on ollut melko ahkera Suomen kävijä. Itse näin nyt Porissa esiintyvän kokoonpanon Lahden Sibeliustalossa joulukuussa 2011. Omara Portuondo puolestaan on ollut yhtyettä paljon ahkerampi Suomen kävijä. Hän on käynyt Suomessa 1970-luvulla jopa vuosittain. “Aikoinaan kävin siellä kaksi kertaa vuodessa kansainvälisissä konserteissa. He kutsuivat minut aina. Ensimmäisellä käynnilläni jo ihastuin maahan. Ihmiset olivat tosi herkkiä ja suopeita”, om rouva jossain haastattelussa kertonut.

Wim Wendersin vuonna 2000 ilmestyneestä kulttuuriteoksi kiitellystä Buena Vista Social Club -elokuvasta tunnettuista konkareista mukana ovat Omara Portuondon lisäksi vielä trumpetisti Guajiro Mirabal, laúd-virtuoosi, Omaran aviomies Barbarito Torres, orkesterin kapellimestari ja pasunisti Jesús “Aguaje” Ramos sekä kitaristi-laulaja Eliades Ochoa. Nuoremman sukupolven nimekkäitä kuubalaismuusikkoja esittäytyy kokoonpanossa muun muassa vokalisti Carlos Calunga ja pianisti Rolando Luna. Taivaalliseen orkesteriin jo siirtyneitä Buena Vista -muusikoita, Rubén Gonzáles (1909-2003), Compay Segundo (1907-2003), Ibrahim Ferrer (1927-2005), Cachaito Lopez (1933-2009) ja Manuel Licea (1921-2000) kunnioitettiin taustascreenin kuvissa.

Omara Portuondo

Aurinkoista musiikkiahan tämä orquesta soitti, mutta varsinkin keikan alkupuoli kului hiukan odottavissa tunnelmissa. Bändi soitti rutinoituneesti, nuoremmat solistit Calunga sekä seksikkäästi tanssahteleva naissolisti Angel Terry lauloivat hyvin ja kukin soittaja esitti vuorollaan taitavia sooloja. Huvittavana esimerkkinä tästä rutiinista nähtiin täsmälleen sama "sketsi", kuin Lahden Sibeliustalolla 2011. Barbarito Torres soitti vähän räpellyjkseksi menneen soolon Laudillaan (luuttu) ja solisti Carlos Calunga näytti sitä arvostelevan. Tästä Torres (muka) suuttuneena tökkäsi soittimen solistin käteen, että soitapa sitten itse. Calunga näppäili soittimesta muutaman sävelen, kunnes Torres otti soittimen ja soitti mm. selkänsä takana. Pilvisellä ja viileällä säällä oli varmasti vaikutuksensa tunnelmaan, joka ei oikein tahtonut nousta. Yksi kukkaseppelein koristautunut pari koetti tanssia salsaa märällä nurmikolla. Yleisö innostui ja tunnelma lämpeni vasta, kun itse grand old lady Portuondo köpötteli lavalle oranssissa kaavussan ja huivissaan. Omara lauloi mm. kappaleet Quizas, Quizas, erittäin tunteellisesti tulkittu Mesame Mucho sekä Chan, Chan. Omara Portuondon lavasäteily ja karisma saivatkin auringon melkein paistamaan tai ainakin pikkuisen kuultamaan pilvien läpi. Hän todella hurmasi yleisön, ääni oli ihmeen hyvässä kunnossa  ja ottipa vanha rouva muutamia tanssiaskeleitakin. Suurin osa Buena Vista Social Clubin suurimmista hiteistä kuultiin ammattitaitoisesti esitettyinä. Ihan hyvä setti.

Kool and The Gang

Seuraavana lavalle nousi yhdysvaltalainen R&B/soul/funk/disko -yhtye Kool and The Gang. Poppoo on perustettu  alun perin New Jerseyn Jersey Cityssä vuonna 1964. Bändin uralla on ollut useita vaiheita. Se aloitti soittamalla R&B– sekä funk –musiikkia ja päätyi lopulta diskoyhtyeeksi. Varsinkin 1970-luvulla Kool and The Gang oli hyvinkin suosittu. Useissa arvioissa yhtyeen vuonna 1975 julkaisema funk-levy Spirit of the Boogie nostetaan yhtyeen kokonaisuutena parhaaksi albumiksi. Tämän jälkeen yhtye kuitenkin lähti diskomusiikin tielle, eikä Spirit of the Boogien jälkeisiä levyjä pidetä yleisesti kovin hyvinä.

Kool and The Gangin nykyinen kokoonpano on melko pitkälti sama kuin kesällä 2000, jolloin yhtye esiintyi edellisen kerran Pori Jazzissa. Alkuperäisjäseniäkin on vielä mukana. Setti alkoi vuoden 1985 singlellä Fresh ja solisti huuteli yleisölle "Haluatteko kuulla Jungle Boogie ? Cherish ? Get Down On It ? Celebration ?". Jonkinlaista vastakaikua saatuaan mies lupasi, että kaikki suuret hitit tullaan kuulemaan. Melkoiseksi hittikavalkaadiksi keikka sitten muodostuikin. Kovasti äijät yrittivät heilua ja innostaa yleisöä. Trumpetisti, alkuperäisjäsen Michael Ray yritti varastaa shown hyperenergisellä esiintymisellään ravaamalla pitkin lavaa, heittämällä kärrynpyörää ja heilumalla kultaisessa faarao-päähineessä. Muutenkin bändiltä kuultiin enemmän kuin tarpeeksi “how you doin’ tonight?!” ja “where my sexy ladies at?” -huutelua ja nähtiin hyvin harjoiteltuja, sulavia tanssiliikkeitä. Vähän vaisuksi yleisön (tai ainakin itseni?) reaktiot kuitenkin jäivät. En oikein jaksanut kiinnostua tuosta välillä melko sliipatusta diskoilusta, varsinkaan toisen solistin korkeahkosta hunajaisen imelästä lauluäänestä. Kohokohtina keikasta jäivät mieleen huikeat puhallinsoolot ja itse herra Koolin eli Robert Bellin maukkaasti groovaava bassottelu.

Robert Plant and The Sensational Space Shifters

Robert Plant

Jännitys alkaa tiivistyä illan hämärtyessä ja odotukset ovat korkealla Youtubesta löytyvien kokonaisten konserttien taltiointien perusteella. Tätä vartenhan tänne oli tultu! Vertailtuamme potentiaalisia setlistojamme erään minua huomattavasti nuoremman Plant/Led Zeppelin -fanin kanssa siirryimme hyvälle näköetäisyydelle aivan lavan eteen n. viidennelle riville. Tuossa lavan edustalle pyrkimisessä toistuu aina sama kaava. Kun eteen haluavat ovat varanneet paikkansa seisomalla pitkänkin aikaa odottamassa, katsovat jotkut urpot (yleensä humalaiset) varsinkin keikan alkupuolella oikeudekseen tunkea eteen väkisin ja röyhkeästi tungoksen läpi. Nytkin saimme voimalla ja melko terävin kyynärpäin puolustaa asemiamme.

Reilun puolen tunnin odotuksen jälkeen ilmestyi taustascreenille bandin uusimman Lullaby and... The Ceaseless Roar -levyn kannen logo kolmeen kertaan ja siellä ne olivatkin koko keikan ajan. Screenille ei mitään muuta näytetty, ainoastaan valoshow väritti keikkaa ja lähikuvia näytettiin lavan sivuilla oleville screeneille. Kaiuttimista kuului alkumusiikkina Plantin itsensä valitsemia vanhoja blueskappaleita muistuksena siitä, että LZ:n ja Plantin juuret vahvasti bluesissa. Led Zeppeliniä on monet erehtyneet luokittelemaan (nykytermeillä) hevibändiksi. Tosiasiassa se oli paremminkin blues- tai jopa folkbändi. Myös etniset vaikutteet olivat voimakkaat jo Led Zeppelinillä ja Plantin tuotannossa varsinkin aasialaiset ja afrikkalaiset sävyt ovat nykyisin niin hallitsevia, että voidaan jo puhua maailmanmusiikista.

Liam "Skin" Tyson ja Justin Adams

Plant aloitti rräväkästi loistavalla Led Zeppelin -kappaleella Trampled Under Foot (Physical Graffiti, 1975). Kappale alkaa klavinetti-introlla ja jatkuu varsin funkyna. Tämä alunperin studiojammailun seurauksena syntynyt kappale on levyversionakin varsin funk- ja R&B -vaikutteinen varsinkin, kun klavinetti-intro ja riffi on osin lainattu Stevie Wonderin kappaleesta ”Superstition”.

Toisessa kappaleessa Turn It Up päästiin jo uusimman soololevyn materiaaliin. Tässä on kuultavissa selviä Led Zeppelin -aineksia raskaan riffin muodossa. Tämän lisäksi Plantin soolotuotantoa edustivat uusimman levyn huilean kaunis Rainbow sekä amerikkalaisesta kansanlaulusta monityyliseksi sovitettu Little Maggie hienoine syntetisaattoriarpeggioineen.

Juldeh Camara (kolongo), Dave Smith (dr),
Justin Adams (gr), Billy Fuller (bs)

Ehkä hieman yllättäen illan setti koostui kuitenkin suurimmaksi osaksi vanhasta Led Zeppelin tuotannosta ja vanhasta bluesista (Spoonful kera Liam Tysonin voimakkaasti efektoidun kitaran ja Crawking King Snake) Plantin soolotuotannon jäädessä vähemmistöön. Led Zeppelin-klassikot kylläkin soitettiin sekä erilaisen tunnistettavina että tunnistettavan erilaisina, Klassikkobiisit aloitettiin hiukan muunnetuilla, mutta hyvinkin tunnistettavilla riffeillä. Biisien keskivaiheilla meno yltyi aina hyvinkin etniseksi ja kiihkeäksi improvisaatioksi Juldeh Camaran tullessa lavalle soittamaan taitavia sooloja afrikkalaisella kolongo-jousisoittimella tai jollain muulla eksoottisella kielisoittimella. Lopussa palattiin aina melko tunnistettaviin Led Zeppelin-teemoihin. 

Led Zeppelin-klassikoista yleisöä säväytti erityisesti The Lemon Song (Led Zeppelin II, 1969), joka alkaa hitaana blues-riffittelynä, mutta yltyy välillä raväkäksi rokiksi  kitaristien maukkaine sooloiluineen. On pakko myöntää, että Justin Adamsin soolot hakkaavat kirkkaasti alkuperäisen levytyksen Jimmy Pagen soolot. Kappaleen keskivaiheilla sekä levyversiossa että nykyversiossa on selviä vaikutteita Howlin’ Wolfin ja myös Jimi Hendrixin levyttämästä Killing Floorista. 

Led Zeppeliin kauneimpia ja herkimpiä kappaleita on Houses Of the Holy (1973) -levyllä alun perin julkaistu The rain song. Kosketinsoittaja John Baggot sai soitinarsenaalistaan irti herkät viulutaustat. The Wanton Song (Physical Graffiti, 1975) puolestaan jyräsi suoraviivaisena riffirockina.

Zeppelin-klassikoita soitettiin myös medleynä vanhojen blues-kappaleiden kera. Mm. Fleetwood Macin levyttämän No Place to Go aloittamana kuultiin tuttu, aleneva bassokulku, vaikuttava ja minulle illan ehdottomaksi kohokohdaksi muodostunut Dazed and Confused (Led Zeppelin, 1969) soi tummansävyisellä bluesasenteella. Jimmy Pagen soittaessa The Yardbirdsissä yhtye esitti kappaletta nimellä "I'm Confused", jonka katsotaan perustuvan folkmuusikko Jake Holmesin samannimiseen sävellykseen vuodelta 1967. Vuonna 2010 Jake Holmes jopa haastoi Led Zeppelinin oikeuteen kappaleen plagioinnista. Led Zeppelinin keikoilla Dazed... sisälsi runsaasti improvisointia, ja sen kesto saattoi venyä jopa puolen tunnin mittaiseksi. Melko pitkä improvisaatio afrikkalaisviuluineen nytkin kuultiin. Muistan 1970-luvulla kuunnelleeni radiossa esitetyistä ja C-kasetille nauhoittamistani Led Zeppelinin BBC-sessioista tätäkin kappaletta ja ihmetelleeni, miten Page sai niin ihmeellisen kitarasoundin aikaan. Vasta myöhemmin ilmeni, että Page soitti ja hakkasi kitaraansa viulun jousella. Olenpa kuullut tuon kappaleen livena myös Yardbirdsin esittämänä Keitelejazzissa v. 2010.

Myös ehkä kaikkien aikojen suurin ja yleisön eniten odottama Led Zeppelin -hitti Whole Lotta Love aloitettiin hitaalla Willie Dixonin/Muddy Watersin -blues-riffillä I Just Want to Make Love to You. Sanat kuitenkin paljastivat jo, mikä tästä kehittyy ja pian tuttuakin tutumpi kitarariffi Liam Tysonin soittamana saikin yleisön villiintymään.  Whole Lotta Love kulki hienosti ja Plantin äänikin riitti melko hyvin palauttamaan ajatukset Led Zeppelinin loiston päiviin. Pitkän improvisaatiojakson jälkeen palattiin taas teemaan tutun tehokkaan rumpufillin myötä. Mahtava lopetus varsinaiselle setille!

Yleisön tietysti villisti vaatimana encorena kuultiin odotetusti led Zeppelin -klassikko Rock and Roll (Led Zeppelin IV, 1971). Tässä kyllä jo huomasi, ettei Plantin ääni enää aivan yltänyt Led Zeppelinin parhaiden aikojen korkeuksiin, vaikka ääni yllättävän sävykäs ja hyvässä kunnossa olikin. Yleisönkin Plant sai laulamaan mukana, kuten muutamissa kappaleissa aiemminkin. Keikan alkupuolella hänellä oli tosin vaikeuksia saada yleisö mielestään tarpeeksi mukaan: "Talk to me, Pori!", hän pyysi pariinkin kertaan.

Robert Plant and the Sensational Space Shifters oli kyllä parasta, mitä ikinä olen Pori Jazzissa kokenut ja kyllähän tämä menee kaikissa keikkamuistoissani aivan terävimpään kärkeen. Plantin ääni ja karisma olivat tallella ja miehen itseään korostamatonta esiintymistä oli ilo seurata. Tämä bändi on parasta, mitä tällä musiikin saralla on saatavissa. Uuteen levyyn verrattuna Sensational Space Shifters soitti rockaavammin ja raskaammin, mikä minusta oli kuitenkin ainakin Led Zeppelin materiaalissa paikallaan. Toisaalta olisi ollut mukava kuulla enemmän myös Plantin muuta 2000-luvun tuotantoa, mikä olisi tietysti verottanut Led Zeppelin -osastoa. Jos jotakin Led Zeppelin -klassikkoa jäin kaipaamaan, niin se olisi ollut Babe I'm Gonna Leave You, josta löytyy upeita Youtube-klippejä tämänkin bändin tulkitsemana. Mutta hyvä siis näinkin.

Koska hotellimajoituksemme ansiosta ei ollut mitään kiirettä minnekään, katsastimme illan lopuksi vielä Tedin teltassa puolen yön aikaan aloittaneen yhdysvaltalaisen Lee Field & the Expressionsin soulkattaus parin punaviinilasillisen kera.

Setlist:

Trampled Under Foot (Led Zeppelin song)

Turn It Up

Black Dog (Led Zeppelin song)

Rainbow

The Wanton Song (Led Zeppelin song)

Spoonful (Willie Dixon cover)

The Rain Song (Led Zeppelin song)

No Place to Go / Dazed and Confused

Little Maggie ([traditional] cover)

The Lemon Song (Led Zeppelin song)

Crawling King Snake

I Just Want to Make Love to You / Whole Lotta Love / Mona

Encore:

Rock and Roll (Led Zeppelin song)

Robert Plant & the Sensational Space Shifters:

Robert Plant
Liam "Skin" Tyson (gr)
Justin Adams (gr)
Billy Fuller (bs)
John Baggot (keyb)
Dave Smith (dr)
Juldeh Camara (kolongo)